Yhteiskunnallinen nuorisotyö

Mitä on yhteiskunnallinen nuorisotyö?
Yhteiskunnallinen nuorisotyö edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa esimerkiksi nuorisovaltuuston ja lasten parlamentin kautta. Työssä tarjotaan nuorille mahdollisuuksia ymmärtää omia vaikuttamismahdollisuuksia ja vaikuttaa itseä koskeviin asioihin käytännössä.
Yhteiskunnallinen nuorisotyö on myös nuorten asioita koskevaa vaikuttamistyötä ja nuorisotyön kehittämistä, sekä nuorten etujen valvomista.
Yhteiskunnallisen nuorisotyön tavoitteet
•Mahdollistetaan lasten ja nuorten vaikuttaminen kaupungin yhteisiin asioihin.
•Edistetään yhteiskunnallisten taitojen oppimista.
•Vahvistetaan yhteiskunnallista hyvinvointia nuorisotyön keinoin.
•Nostetaan nuorisotyön merkityksellisyyttä ja tehdään työtä näkyväksi.
•Varmistetaan nuorten edun toteutuminen ja hyvinvoinnin mahdollistuminen eri yhteyksissä.
•Kehitetään nuorisotyötä tietoon pohjautuen eri aikoina vaadittavalla tavalla.
Nuorisotyön kehittäminen
Nuorisotyötä kehitetään osana perustyötä ja hankkeiden kautta (esimerkiksi Oppilaitosnuorisotyön vakiinnuttaminen, Jalkautumisen kehittäminen). Tunnistetaan ja haetaan hankerahoituksia tarvittavaa kehitystä varten sekä vahvistetaan sisäistä hankeosaamista.
Kehitetään jatkuvasti nuorisopalveluiden toimintaa tietoon ja tarpeeseen perustuen. Seurataan kansallisia sekä alueellisia mittareita ja tunnistetaan tarvittavaa kehitystä. Nuoria osallistetaan toiminnan kehittämisessä. Toteutetaan itsearviointia, raportoidaan ja kuvataan toimintaa.
Vahvistetaan nuorisotyön näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Jokainen nuori ja heidän lähipiirinsä tuntevat Kuopion nuorisopalvelujen tarjonnan.
Vaikuttamistyö nuoria koskevissa asioissa
Nuorisopalveluilla toteutamme eurooppalaista ja valtakunnallista nuorisopolitiikkaa Kuopiossa. Tuotamme, kokoamme ja hyödynnämme tietoa nuorten tarpeista ja tilanteesta, jonka avulla valvomme nuorten etua ja kehitämme palveluita.
Nuorisopalvelut osallistuu Kuopion palveluverkostojen suunnitteluun ja toteuttaa tarpeen vaatiessa muuta alueellista ja kansallista yhteistyötä.
Nuorisovaltuusto ja Lasten Parlamentti
Kuopion Nuorisovaltuusto on nuorten virallinen vaikuttajaryhmä Kuopiossa, joka koostuu kaikkien yläkoulujen, lukioiden ja toisen asteen oppilaitosten nimetyistä edustajista. Nuorisovaltuuston tehtävä on vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon nuoria koskevissa asioissa tuomalla esiin nuorten omia näkökulmia asioihin. Nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus kaupungin eri lautakunnissa, jotka valmistelevat koko väestöä koskevia asioita. Nuorisovaltuusto tuo nuoria koskevia asioita heidän lähelleen ja jalkautuu järjestämään nuorille mielekästä toimintaa. Nuorisovaltuuston toiminta on ohjattua, suunnitelmallista ja tavoitteellista.
Lasten parlamentti on 9 – 13-vuotiaille lapsille tarkoitettu vaikuttajaryhmä, joka mahdollistaa lasten kuulemisen heitä koskevissa asioissa, sekä lasten aktiivisen osallistumisen ja vaikuttamisen. Lasten Parlamentti muodostaa vaikuttamistoimielimen kunnassa, ja sen avulla lasten näkökulma voidaan huomioida niin kaupungin asioita valmistellessa kuin päätöksiä tehdessä. Lasten Parlamentin toimintaa ohjaa nuorisonohjaaja yhdessä perusopetuksen kanssa.