Asukas- ja yhteisötoiminta

Kaupungin järjestämä asukas- ja yhteisötoiminta on asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä edistävää, hyvää arkea tukevaa toimintaa. Kannustamme monipuoliseen yhdessä tekemiseen, omaehtoisuuteen ja aktiivisuuteen. Mitä kaikkea siis teemme?

Kuopion kaupungin kansalaistoiminnan palvelut aktivoi asukas- ja yhteisötoimintaa yhdessä kumppaneiden kanssa. Asukkaita ja yhteisöjä kannustetaan osallistumaan, järjestämään toimintaa sekä tuodaan asukkaita ja toimijoita yhteen.

Tutustu asukastiloihin
Asukastilat

Mitä sinä haluat toteuttaa yhdessä ystäväsi, yhdistyksen tai vaikkapa harrastusporukan kanssa? Mitä alueeltasi puuttuu? Keksitkö uuden tapahtuman? Etsitkö tilaa harrastukselle ja kohtaamisille? Tämä kaikki on asukastoimintaa parhaimmillaan. Kysy lisää, miten voimme olla sinulle avuksi.

Kuopion kaupungin järjestämä asukastoiminta on lähtökohtaisesti ei-kaupallista, poliittisesti sitoutumatonta ja vakaumuksetonta toimintaa. Vuonna 2023 kaupungin järjestämään asukastoiminnassa toteutui 45 412 kohtaamista. Tapahtumia asukastiloissa ja sen ulkopuolella järjestettiin useita kymmeniä. Yhteistyökumppaneita oli yhteensä n. 150 kappaletta. Suuri määrä tärkeitä kohtaamisia, keskusteluja, kokemuksia ja hymyjä ympäri kaupunkialueita ja maaseutuja.

Asukastilat

Yhteisöllistä toimintaa tuetaan ja edistetään kaikille avoimien asukastilojen lisäksi koko kaupungin alueella verkostotyöskentelyn avulla. Asukastoiminnassa voidaan käyttää resurssiviisaasti kaupungin julkisia tiloja, kuten kirjastoja, nuorisotiloja, kouluja ja puistoja. Kaupungin asukastoimintaa järjestetään säännöllisesti Neulamäen ja Puijonlaakson lähikirjastoissa sekä Pyörön ja Jynkän lähikirjastossa. Tutustu asukastiloihin.

Huom. Asukastoiminnan ja -tilojen kesätauko on 17.6.–11.8.2024 välisenä aikana. Tilat aukeavat jälleen 12.8. alkavalla viikolla.

Verkostot

  • Maaningan työryhmän lisätiedot Minna Toivola p. 044 718 2017

Yhteisökoordinaattorilta voi kysyä lisää maaseutujen verkostoista, yhteystiedot alla. Kaupungin yhteisötyöntekijät ovat mukana useissa verkostoissa kaupunki- ja maaseutualueilla. Näitä verkostoja ovat muunmuassa asukas- ja kyläyhdistykset, hankkeet ja erilaiset järjestöverkostot.

Yhteystiedot

Katja Haarus

Yhteisötyöntekijä

Tuula Kaikkonen

Yhteisötyöntekijä

Heidi Kotikumpu

Yhteisökoordinaattori

Outi Kuosmanen

Yhteisötyöntekijä

Pirkko-Liisa Lehtonen

Yhteisötyöntekijä

Minna Toivola

Yhteisötyöntekijä