Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki sivustolla julkaistut uutiset.

Jynkän päiväkoti saavutti harjakorkeuden Kuopiossa – valmistuu loppukesästä 2025

Stadionista halutaan monipuolisesti palveleva tapahtuma-areena

Uuden Minna Canthin koulun ympäristön asemakaavasta valitettu hallinto-oikeuteen

Kuopion uudet väestöennusteet visioivat kaupungille vahvaa kasvua ja kehitystä

Lippumäen tekojääradan tilannetta seurataan tarkasti

Kuopion kaupunki selvittää jatkotoimenpiteitä Lippumäen tekojääradan ongelmiin

Presidentinkatu suljetaan läpiajoliikenteeltä tiistaina 26.11.2024

Lippumäen tekojääradan toistuvat ongelmat rasittavat Kuopion kaupunkia – radan jäädytystä testataan jälleen ensi viikolla

Niuva-Puijo-alueen suunnitelmaehdotuksia esitetään nähtäville asetettaviksi

Kuopion kaupungin kunnallistekninen suunnittelu on laatinut Niuvan ja Puijon alueelle kolme erillistä, yhteensovitettua suunnitelmaehdotusta. Suunnitelmat koskevat Niuvan ja Puijon välisen ulkoilureitin ja lumetusvesilinjan ja Niuvantien (välillä Niuvankuja – Suurmäentie) yleissuunnitelmia. […]

Minna Canthin koulun kehitysvaiheen sopimus solmittu – palveluntuottajaksi Rakennusliike Lapti Oy

Kuopion Mölymäelle nousee uusi Minna Canthin koulu noin 720 yläkoululaiselle. Minna Canthin koulu toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Hinta-laatusuhteiltaan parhaan tarjouksen hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti laati Rakennusliike Lapti Oy. Kuopion Tilapalvelut ja […]

Stadionhankkeen keskustelut jatkuvat

Kuopion kaupunki ja Kuopion Palloseura Oy etsivät edelleen uudenlaista ratkaisua stadionhankkeen toteuttamiseen. Kaupunki, KuPS ja elinkeinoelämän edustajat kokoontuivat torstaina 7.11.2024 keskustelemaan hankkeen jatkosta, ja kokous sujui positiivisessa hengessä. Stadionhankkeen suunnittelua päätettiin […]

Korjausrakentamisen asiantuntijan blogi: Kulttuuriympäristökohteiden entistäminen Museoviraston hankeavustuksella – tiesitkö tämän?

Museovirasto jakaa vuosittain noin 1.3 miljoonaa euroa hankeavustusta koko Suomeen, joka on tarkoitettu rakennusten ja muiden kulttuuriympäristökohteiden entistäviin toimenpiteisiin. Avustusta myönnettiin viime vuonna 189 hankkeelle, keskimääräinen avustettava summa oli 6 […]

Aukeasuon kävelyn ja pyöräilyn väylän puukannen korjaustyö

Petosella, Hulkontien ja Kuoppamäentien välisellä kävelyn ja pyöräilyn väylällä kunnostetaan Aukeasuon ylittävä puukantinen sillake. Väylä on käytössä rajoitetusti korjaustyön aikana. Vaihtoehtoisten reittien käyttöä suositellaan. Työt aloitetaan lokakuun aikana ja valmistuvat […]

Omakotitontteja haettavana Hiltulanlahdesta

Kuopion kaupunki tarjoaa haettavaksi 28 uutta omakotitonttia Hiltulanlahdesta. Tonttien hakuaika alkaa maanantaina 30.9. ja päättyy torstaina 24.10.2024 kello 12. Hakemukset pyydetään jättämään sähköisesti verkkosivuillamme olevan hakukaavakkeen kautta. Mikäli hakijalla ei […]