Oppivelvollisuusohjaus
Oppivelvollisuuskoordinaattori Loviisa Silmäri ja Oppivelvollisuusasiantuntija Maiju Honkanen tarjoavat laajentuneeseen oppivelvollisuuteen liittyvää ohjausta ja neuvontaa oppivelvollisille eli alle 18-vuotiaille nuorille ja heidän huoltajille, oppilaitoksille sekä nuorten ohjaus- ja palveluverkostolle.
Työn tavoitteena on rakentaa ehjiä opinto- ja palvelupolkuja nuorille, jotka ovat vaarassa pudota nivelvaiheen tai toisen asteen opinnoista.
Nuoren tilannetta kartoitetaan yksilöllisesti ja pohditaan yhdessä eri toimijoiden kanssa muun muassa millaisten tukitoimien ja yksilöllistämisten turvin nuori kykenisi suorittamaan opintojaan.
Työote pyrkii olemaan ennaltaehkäisevä ja tavoitteena on tukea nuorta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun opintojen suorittamisessa ja etenemisessä on ilmennyt haasteita.
Oppivelvollisuuskoordinaattori ja Oppivelvollisuusasiantuntija hoitavat asuinkunnan oppivelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuuta Kuopion kaupungin osalta eli vastaanottaa valvontailmoitukset kaikista niistä peruskoulun suorittaneista oppivelvollisista, jotka ovat syystä tai toisesta ilman opiskelupaikkaa.
Oppivelvollisuusohjaus joulutauolla 23.12.-6.1.
Paikka:
TyöNavigaattori
Asemakatu 7, Kuopio