Vanuvuoren luontopolku ja näkötorni
Kuopion Hiltulanlahdessa sijaitseva Vanuvuoren alue on suosittua retkeily- ja virkistysaluetta. Vanuvuori sijaitsee Hiltulanlahden rannalla ja kohoaa Kallaveden pinnasta katsottuna lähes 140 metrin korkeuteen. Vanuvuoren profiili hallitsee maisemakuvaa laajalla alueella eteläisessä Kuopiossa. Vanuvuoren laki muodostuu kolmesta eri huipusta, Ukko-Vanusta, Akka-Vanusta ja Pikku-Vanusta. Korkein huippu, Ukko-Vanu, on 212 metriä merenpinnasta ja se on Kuopion neljänneksi korkein mäki. EU:n Natura 2000-verkostoon kuuluvan Vanuvuoren luonnonsuojelualueen pinta-ala noin 125 hehtaaria. Kaupungin omistukseen luonnonsuojelualue on siirtynyt tilakauppojen myötä useilta eri maanomistajilta. Nykyään kaupunki omistaa Vanuvuoren suojelualueen lähes kokonaan. Vanuvuoren ympäristössä on myös metsätalouskäytössä olevaa metsää.
Vanuvuorella kiertää maalimerkein ja opastein merkitty 2,9 kilometrin mittainen luontopolku, joka on osittain vaativa jyrkkien nousujen ja laskujen vuoksi. Alueella on myös muita polkuja. Luontopolku kulkee vanhan hakkuualueen, vanhan luonnontilaisen metsän ja notkon läpi. Ennen nousua huipulle polulla pääsee ihailemaan jylhää kallioseinää. Luontopolun varrelle Ukko-Vanun pohjoisrinteeseen on rakennettu portaat, jotka helpottavat näkötornille kulkemista. Kiipeämisen vaivan palkitsevat upeat maisemat, jotka aukeavat keväällä 2023 Ukko-Vanun huipulle valmistuneesta 20 metriä korkeasta näkötornista. Polun varrella voit tutustua luontotauluihin, joissa kerrotaan muun muassa Vanuvuorella esiintyvistä eliölajeista ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Luontopolku alkaa parkkipaikalta osoitteesta Koirakaarre 70, Kuopio.
Kesän 2023 aikana polun varteen on valmistunut väliaikainen nuotiopaikka ja vuoden 2024 aikana luontopolun varteen valmistuu laavu, nuotiopaikka ja WC. Luonnon kulumisen estämiseksi retkeilijöiden toivotaan pysyvän merkityillä poluilla. Maastossa saa sienestää ja marjastaa. Huomioithan, että alueella noudatetaan roskatonta retkeilyä, joten viethän roskat mukanasi. Lemmikit on pidettävä kytkettyinä ja tulenteko on sallittua vain virallisella nuotiopaikalla.
Vanuvuoren alueen rinteet ovat jyrkkiä ja louhikkoisia ja mäet kasvavat järeää mäntyvaltaista metsää. Mäkien välissä notkoissa on rehevämpää kuusivaltaista metsää. Kuusien lisäksi notkoissa kasvaa vanhoja lehtipuita, kuten haapaa, koivua, raitaa ja harmaaleppää. Lisäksi voit havaita kuolleita kuusikeloja, haapapökkelöitä ja kuusi- ja haapamaapuita. Lahopuu on tärkeää metsän elämän kirjolle, sillä metsälajeistamme neljännes, yhteensä noin 5 000 lajia, on riippuvaisia lahopuista.
Alueella esiintyy arvokasta vanhojen metsien linnustoa. Havaintoja on tehty muun muassa varpuspöllöstä, sinipyrstöstä harmaapäätikasta, pohjantikasta ja metsosta. Vanuvuoren vanhat luonnontilaiset metsät ovat sopiva elinympäristö myös pikkusiepolle ja idänuunilinnulle sekä Vanuvuoren alueella pesivälle huuhkajalle.
Lähtöpaikka Koirakaarre 70, 70870 Kuopio.
Vanuvuoren parkkipaikka Kuopion karttapalvelussa
Vanuvuoren luontopolku retkikartta.fi -palvelussa
Yhteystiedot
Katuosoite: Vanuvuori
Postinumero: 70870
Postitoimipaikka: Hiltulanlahti
Kaupunginosa: Hiltulanlahti
Sähköposti: maaomaisuudenhallintapalvelut@kuopio.fi
Puhelinnumero: 017 185 044