SISU-hanke – Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon

Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon -hanke (SISU) on käynnistänyt laajan 15 eri kunnan ja seutukunnan välisen ilmastoyhteistyön. Hanke tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastotyön juurruttamiseen kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Näkyvä ja avoin ilmastotyö tulee lisäämään Pohjois-Savon maakunnan ja seutujen vetovoimaa muun muassa elinkeinoelämän keskuudessa.

Hanke kehittää ilmastoasioiden viestintää, seurantaa ja huomiointia kuntien tekemissä hankinnoissa sekä juurruttaa ilmastotyötä kuntien jokapäiväiseen työhön, talousjohtamiseen ja päätöksentekoon. Hankkeen avulla ilmastotyötä jo pitkään tehneet kunnat voivat olla esimerkkinä kunnille, jotka vasta aloittavat ilmastotyötä. Kolmivuotisen hankkeen avulla tuetaan kuntaorganisaatioiden työntekijöitä ilmastotyössä sekä toteutetaan erilaisia kampanjoita ja tapahtumia asukkaille ja yrityksille.

Kuopion kaupunki on päätoteuttajana ryhmähankkeessa, jonka osatoteuttajina ovat Iisalmen kaupunki, Navitas Kehitys Oy ja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy. Ilmastotyötä kunnissa vievät eteenpäin seudulliset ilmastokoordinaattorit ja kokonaistoteutusta koordinoiva projekti- ja viestintävastaava. Sisu-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevat kunnat.

Tavoitteet

Sisu-hankkeen keskeiset tavoitteet ovat:

1) Yhteistyö sekä hyvien käytäntöjen ja toimintamallien jakaminen ja toimeenpano

2) Ilmastonmuutokseen varautumisen ja sopeutumisen sisällyttäminen toimintaan

3) Ilmasto-ohjelmien toimeenpano sekä ilmasto- ja talousjohtamisen kehittäminen

4) Vaikuttava ilmastoviestintä ja osallisuus

5) Ilmasto- ja kiertotalousnäkökohtien sisällyttäminen hankintoihin ja investointiprosesseihin

Tulokset

Sisu-hankkeen tuloksena ilmastojohtaminen tulee osaksi kuntien kokonaisvaltaista toimintaa ja päätöksentekoa, kuntien ilmastopäästöt vähenevät ja kunnilla on käsitys tavoitteellisten ilmastotoimien vaikuttavuudesta sekä niiden vaikutuksista hankintoihin. Kuntaorganisaatioissa toimijoiden tietoisuus oman työn ilmastovaikutuksista ja omista vaikuttamismahdollisuuksista kasvaa esimerkiksi ilmastokoordinaattoreiden tarjoaman tuen ja hankkeessa järjestettävien koulutusten avulla. Hankkeen myötä ilmastotyö käynnistetään kunnissa, joissa sitä ei ole vielä aloitettu. 

Hankkeen tuloksena seuduilla käytetään avointa ja digitaalista ilmastojohtamisen järjestelmää, jonka avulla ilmastotavoitteiden etenemisen seurannasta tulee reaaliaikaista, avointa ja ymmärrettävää. Järjestelmä mahdollistaa myös eri sidosryhmien osallistumisen ja sitoutuminen ilmastotyöhön. Hankkeen myötä ilmastoviestinnästä tulee näkyvää ja vaikuttavaa.

Hankkeessa yhdessä luodut toimintamallit, verkostot ja lisääntynyt seudullinen kuntayhteistyö vauhdittavat ilmastotavoitteiden saavuttamista sekä ilmastoviisaan elämän edellytyksiä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varautuminen tuo taloudellisia säästöjä kunnille sekä vahvistaa seutujen resilienssiä ja huoltovarmuutta.

Hankkeen nettisivut

Ryhmähankkeen yhteiset nettisivut löytyvät osoitteesta pohjoissavonsisu.fi.

Tutustu Il­mas­to­si­sua arkeen! -kampanjaan

Lisätietoja:

Stella Siitonen

Projekti- ja viestintävastaava

Alueelliset ym­pä­ris­tön­suo­je­lu­pal­ve­lut

Tanja Pöyhönen

Ilmastokoordinaattori

Alueelliset ym­pä­ris­tön­suo­je­lu­pal­ve­lut