Puhdasta energiaa ja älykkäitä ratkaisuja
Viksu Kuopio -ohjelman visiossa vuoden 2035 Kuopiossa on vahva uuden luomisen ja kestävien älykkäiden ratkaisujen tekemisen meininki. Tutkimus- ja oppilaitokset luovat uusia innovaatioita ja elinvoimaa kiertotalouden mukaisesti yhdessä yritysten ja kaupungin kanssa. Viksussa Kuopiossa panostetaan energiatehokkuuteen, hyödynnetään ja tuotetaan uusiutuvaa energiaa monipuolisesti ja lisätään siten myös huoltovarmuutta.
“Kuopiossa toteutetaan suunnitelmallisesti innovatiivisia energiaratkaisuja.”
Viksu Kuopio -ohjelma
Lisäämme paikallisen, uusiutuvan energian käyttöä ja vähennämme energian kulutusta
Otamme sähkön- ja lämmöntuotannossa käyttöön lisää polttoon perustumatonta energiateknologiaa. Tarkoituksenamme on siirtyä puhtaisiin tuotantovaihtoehtoihin vuoteen 2030 mennessä. Haluamme tuottaa ja hyödyntää aurinkoenergiaa kaupungin kiinteistöissä nykyistä laajemmin.
Viksu Kuopion mukaisesti Kuopion alueelle laaditaan energiastrategia ja energiatehokkuutta edistetään paikallisesti. Tulevaisuuden Kuopio on kysyntäjouston ja energiavarastoinnin edelläkävijä. Etsimme myös innovatiivisia ratkaisuja hukkalämpöjen hyödyntämiseksi ja kehitämme esimerkiksi jäteveden puhdistamoista energiapositiivisia.
Jatkamme säännöllistä energiatehokkuustyötä kaupunkikonsernissa tavoitteenamme tehostaa energiankäyttöä 10 %. Vähennämme kiinteistöjen energian tarvetta taloteknisillä säädöillä ja älykkäillä ratkaisuilla. Energiatehokkuus tuo myös taloudellisia säästöjä.
Älykkäät ratkaisut syntyvät yhteistyössä
Haluamme kehittää Savilahden alueesta kokeilualustan vähähiilisille, innovatiivisille ja kiertotaloutta edistäville ratkaisuille. Kaupunki haluaa toimia uusien kokeilujen mahdollistajana ja levittää hyviä käytänteitä.
Datataloutta ja digitaalista ratkaisuosaamista halutaan vahvistaa Kuopiossa. Tavoitteenamme on myös parantaa tietoliikenneyhteyksiä sekä kaupunki- että maaseutualueilla.
Tavoitteet 2035
Puhdasta energiaa ja älykkäitä ratkaisuja –teeman tavoitteet pyritään saavuttamaan vuoteen 2035 mennessä. Suunnitellut toimenpiteet vuosille 2024–2035 löydät Viksu Kuopio –ohjelmasta.
-
5.1 Siirrytään lämmön- ja sähköntuotannossa puhtaisiin vaihtoehtoihin 2030 mennessä.
5.2 Kiinteistöissä tuotetaan ja hyödynnetään uusiutuvia energialähteitä.
-
5.3. Laaditaan Kuopion alueen energiastrategia.
5.4 Kuopio on kysyntäjouston ja energiavarastoinnin edelläkävijä vuonna 2035.
5.5 Luodaan alueelle energiayhteisöjä sekä lisätään yhteistyötä ja viestintää.
5.6 Etsitään innovatiivisia ratkaisuja hukkalämpöjen hyödyntämiseksi.
-
5.7 Kaupunkikonsernissa jatketaan säännöllistä energiatehokkuustyötä ja etsitään jatkuvasti uusia keinoja parantaa energiatehokkuutta.
5.8 Jäteveden puhdistamoja kehitetään energiapositiivisiksi.
-
5.9 Vahvistetaan TKI-toimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
5.10 Savilahti on Suomen houkuttelevin vesialan kokeilu- ja innovaatioympäristö vuoteen 2027 mennessä.
5.11 Kuopion on vesiosaamisen kärkeä: kehitetään älykkäitä vesihuollon ratkaisuja ja talteenottoprosesseja sekä nollapäästöteollisuutta.
5.12 Kuopion kaupunki edistää Savilahden alueen toimimista vähähiilisten, innovatiivisten ja kiertotaloutta edistävien ratkaisujen kokeilualustana.
5.13 Vahvistetaan Kuopion osaamista datataloudessa ja digitaalisissa ratkaisuissa