Uimarannat
Kuopiossa on yhteensä 59 yleistä uimarantaa ja -paikkaa eri puolilla kaupunkia. Uimarantojen veden laatua seurataan kesän aikana uimarantavesitutkimuksilla.
Talviaikaan avantouintimahdollisuus on Nilsiän Kankaisella.
-
Yleiset uimarannat
Yleisten uimarantojen säännöllinen valvonta tapahtuu ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä vuosittain laadittavan uimarantaluettelon ja seurantakalenterin mukaisesti.
Uimarannan kuntoon, varustukseen ja uimaveden laatuun liittyvissä kysymyksissä kuluttajan tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti uimarannan ylläpitäjään, jonka yhteystiedot on oltava uimarannalla.
Kuopion kaupungin virallisilla uimarannoilla tai uimapaikoilla ei ole tehty havaintoja myrkkykeisosta.
Uimapaikat
Yleisten uimarantojen lisäksi Kuopion kaupungin alueella on useita pieniä uimapaikkoja, jotka eivät kuulu terveydensuojelulain mukaisen valvonnan piiriin. Tällaisten, kävijämäärältään erittäin vähäisten, uimapaikkojen uimaveden laatua ei siten valvota eikä uimapaikoille tehdä säännöllisiä tarkastuksia. Uimapaikan mahdolliset turvallisuuspuutteet tulee ilmoittaa alueen omistajalle tai haltijalle.
Talviuintipaikat
Nilsiän Kankaisen talviuintipaikalta otetaan vesinäytteet kaksi kertaa talven aikana.
-
-
Maaliskuu
Sinilevätiedotteet
Sinilevätiedote Airaksela 24.6.2024 (pdf) Sinilevätiedote Juanlampi 24.6.2024 (pdf) Sinilevätiedote Rytky 24.6.2024 (pdf) Sinilevätiedote Kankainen 16.7.2024 (pdf) Sinilevätiedote Väinölänniemi 16.7.2024 (pdf)Kesäkuu
Airaksela 24.6.2024 (pdf) Hiltulanlahti 24.6.2024 (pdf) Honkalahti 24.6.2024 (pdf) Iso-Valkeinen 24.6.2024 (pdf) Juanlampi 24.6.2024 (pdf) Jynkänlahti 24.6.2024 (pdf) Kaislastenlahti 24.6.2024 (pdf) Kankainen 24.6.2024 (pdf) Karttulanlahti 24.6.2024 (pdf) Keinänlahti 24.6.2024 (pdf) Kirveslahti 3.6.2024 (pdf) Kirveslahti 24.6.2024 (pdf) Kumpuniemi Muuruvesi 24.6.2024 (pdf) Kurkimäki 24.6.2024 (pdf) Lastukoski Nilsiä 24.6.2024 (pdf) Maaningan kirkonkylä 24.6.2024 (pdf) Melalahti 24.6.2024 (pdf) Niemisjärvi 24.6.2024 (pdf) Niuva 3.6.2024 (pdf) Niuva 24.6.2024 (pdf) Paloniemi 24.6.2024 (pdf) Pikonniemi Juankoski 24.6.2024 (pdf) Pirttiniemi 24.6.2024 (pdf) Pitkälahti Aurinkoranta 24.6.2024 (pdf) Pitkämäki Juankoski 24.6.2024 (pdf) Rauhalahti 3.6.2024 (pdf) Rauhalahti 24.6.2024 (pdf) Ruukinranta Säyneinen 24.6.2024 (pdf) Rytky 24.6.2024 (pdf) Sammakkolampi 24.6.2024 (pdf) Savolanniemi 24.6.2024 (pdf) Savulahti 24.6.2024 (pdf) Simola Nilsiä 24.6.2024 (pdf) Syvänniemi 24.6.2024 (pdf) Särkiniemi 24.6.2024 (pdf) Tahkolahti Nilsiä 24.6.2024 (pdf) Valkeisenlampi 24.6.2024 (pdf) Vehmersalmi 24.6.2024 (pdf) Väinölänniemi 3.6.2024 (pdf) Väinölänniemi 24.6.2024 (pdf)Heinäkuu
Airaksela 15.7.2024 (pdf) Hiltulanlahti 15.7.2024 (pdf) Honkalahti 15.7.2024 (pdf) Iso-Valkeinen 15.7.2024 (pdf) Juanlampi 16.7.2024 (pdf) Jynkänlahti 15.7.2024 (pdf) Kaislastenlahti 15.7.2024 (pdf) Kankainen 16.7.2024 (pdf) Karttulanlahti 15.7.2024 (pdf) Keinänlahti 16.7.2024 (pdf) Kirveslahti 15.7.2024 (pdf) Kumpuniemi Muuruvesi 16.7.2024 (pdf) Kurkimäki 15.7.2024 (pdf) Lastukoski Nilsiä 16.7.2024 (pdf) Maaningan kirkonkylä 15.7.2024 (pdf) Melalahti 16.7.2024 (pdf) Niemisjärvi 15.7.2024 (pdf) Niuva 16.7.2024 (pdf) Paloniemi 15.7.2024 (pdf) Pikonniemi Juankoski 16.7.2024 (pdf) Pirttiniemi 15.7.2024 (pdf) Pitkälahti Aurinkoranta 15.7.2024 (pdf) Pitkämäki Juankoski 16.7.2024 (pdf) Rauhalahti 15.7.2024 (pdf) Ruukinranta Säyneinen 16.7.2024 (pdf) Rytky 15.7.2024 (pdf) Sammakkolampi 16.7.2024 (pdf) Savolanniemi 15.7.2024 (pdf) Savulahti 16.7.2024 (pdf) Simola Nilsiä 16.7.2024 (pdf) Syvänniemi 15.7.2024 (pdf) Särkiniemi 15.7.2024 (pdf) Tahkolahti Nilsiä 16.7.2024 (pdf) Valkeisenlampi 15.7.2024 (pdf) Vehmersalmi 16.7.2024 (pdf) Väinölänniemi 16.7.2024 (pdf)Elokuu
Airaksela 5.8.2024 (pdf) Hiltulanlahti 6.8.2024 (pdf) Honkalahti 6.8.2024 (pdf) Iso-Valkeinen 6.8.2024 (pdf) Juanlampi 5.8.2024 (pdf) Jynkänlahti 6.8.2024 (pdf) Kaislastenlahti 5.8.2024 (pdf) Kankainen 5.8.2024 (pdf) Karttulanlahti 5.8.2024 (pdf) Keinänlahti 6.8.2024 (pdf) Kirveslahti 6.8.2024 (pdf) Kumpuniemi Muuruvesi 5.8.2024 (pdf) Kurkimäki 5.8.2024 (pdf) Lastukoski Nilsiä 5.8.2024 (pdf) Maaningan kirkonkylä 5.8.2024 (pdf) Melalahti 5.8.2024 (pdf) Niemisjärvi 5.8.2024 (pdf) Niuva 6.8.2024 (pdf) Paloniemi 6.8.2024 (pdf) Pikonniemi Juankoski 5.8.2024 (pdf) Pirttiniemi 6.8.2024 (pdf) Pitkälahti Aurinkoranta 6.8.2024 (pdf) Pitkämäki Juankoski 5.8.2024 (pdf) Rauhalahti 6.8.2024 (pdf) Ruukinranta Säyneinen 5.8.2024 (pdf) Rytky 5.8.2024 (pdf) Sammakkolampi 6.8.2024 (pdf) Savolanniemi 6.8.2024 (pdf) Savulahti 5.8.2024 (pdf) Simola Nilsiä 5.8.2024 (pdf) Syvänniemi 5.8.2024 (pdf) Särkiniemi 6.8.2024 (pdf) Tahkolahti 5.8.2024 (pdf) Valkeisenlampi 6.8.2024 (pdf) Vehmersalmi 5.8.2024 (pdf) Väinölänniemi 6.8.2024 (pdf)Joulukuu
-
EU-uimarannat
EU-uimarannalla tarkoitetaan uimarantaa, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana yli 100 uimaria päivässä.
- Kuopion suosituin uimaranta
- rantavalvonta 15.6. – 31.8. klo 10.00 – 18.00 välisenä aikana
- hiekkapohjainen ja tasaisesti syvenevä
- kesäaikaan suihku-, wc- ja pukutilat avoinna klo 8.00 – 20.00
- 2 beach volley-kenttää
- hyppytorni (rantavalvonnan luvalla)
- laituri
- Kuopion toiseksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- wc ja pukukopit
- Kuopion kolmanneksi suosituin uimaranta
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
- wc ja pukukopit
- tasaisesti syvenevä hiekkaranta
- sopii lapsiperheille
Muut keskeisen kaupunkialueen uimarannat
Paloniemi Keilankanava, Rautaniemi
Keskeisen kaupunkialueen uimapaikat
Maaseutualueiden uimarannat
Maaseutualueen uimapaikat
-
Viherpalveluohjelma – uimarannat vuosille 2021-2030 -ohjelman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva Kuopion yleisten alueiden uimarantaverkostosta ja esittää ohjeistus monipuolisen, viihtyisän, turvallisen ja helposti saavutettavan sekä riittävän laajan uimarantaverkoston toteuttamiseksi.
Ohjelma kokoaa tietoa eri uimarantojen palveluista ja niiden saavutettavuudesta.
Kaupunkitekniikan kunnossapitopalvelut
Suokatu 42
PL 1097, 70111 Kuopio
Jukka Laukkanen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / keskeinen kaupunkialue
Juhani Rossinen
aluevastaava
Kaupunkitekniikan palvelut / kunnossapito / maaseutualueet