Rakennusvaihe

Rakennettava kerrostalo ja nostokurki kuvattuna taivasta vasten

Rakennushankkeeseen liittyy paljon erilaisia vastuita, dokumentaatiota ja etenemisen aikaista seurantaa. Kaikki tämä yhteistyö tapahtuu pääsääntöisesti Lupapiste -palvelussa, jonne kutsutaan alkuvaiheessa hankkeessa toimivat osapuolet ja lopulta arkistoidaan dokumentit, jotka lain mukaan tulee arkistoida. Myös viestintä hankkeen osapuolten ja rakennusvalvonnan välillä tapahtuu pääsääntöisesti palvelussa.

Lupapiste -palvelun käyttö on ohjeistettu järjestelmän omissa käyttöohjeissa.

Rakennushankkeen onnistuneen läpiviennin varmistaa se, että kaikki osapuolet täyttävät vastuunsa ja toimittavat esimerkiksi lupapäätöksessä vaaditut dokumentit ajoissa Lupapiste -palveluun. Näin viranomaisyhteistyö toimii mutkattomasti ja viranomainen voi valvonnallaan osaltaan varmistaa hankkeen onnistuneen läpiviennin.

Katselmusten tilaaminen

Käy hankkeen tilanne läpi vastaavan työnjohtajasi kanssa. Työnjohtaja tilaa katselmuksen hankkeessa Lupapiste -palvelussa käsittelijänä oleva tarkastus- / LVI-insinööriltä sähköpostitse tai puhelimella. Katselmus on tilattava riittävän ajoissa jotta se voidaan suorittaa asianmukaisessa työvaiheessa. Sopiva aika katselmuksen tilaamiselle on viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua katselmusajankohtaa.

Varmista katselmusta tilatessasi seuraavat asiat:

  • Hanke on siinä vaiheessa, että katselmus voidaan suorittaa.
  • Lupapiste -palvelu on ajan tasalla hankkeeseen liittyvien osapuolten ja suunnitelmien osalta.
  • Kaikki katselmuksessa tarvittavat asiakirjat ovat saatavilla.
  • Rakennustyön tarkastusasiakirjaa on täytetty asianmukaisesti.

Tarkastusinsinöörien yhteystiedot

Kari Pasanen

Tarkastusinsinööri

Päivystys: maanantai 8-11:30

Risto Kirjavainen

Tarkastusinsinööri

Päivystys: tiistai 11:30-15:30

Pasi Manninen

Tarkastusrakennusmestari

Päivystys: maanantai 11:30-15:30

Henri Humala

Tarkastusinsinööri

Päivystys: keskiviikko 8-11:30

Heikki Kekäläinen

Tarkastusinsinööri

Päivystys: tiistai 8-11:30

Mika Kimonen

Suonenjoen rakennustarkastaja

LVI-insinöörien yhteystiedot

Katselmusvaraukset ja yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen rakennusvalvonta.lvi(at)kuopio.fi.

Antti Suutari

LVIE-insinööri

Tomi Toivonen

LVI-insinööri