Yleiskaavoitus
Kuopiossa yleiskaavoituksesta vastaa strategisen maankäytön yksikkö. 1.7.2024 alkaen toimimme kaupunkirakennelautakunnan alaisuudessa. Yleiskaavat hyväksytään kaupunginvaltuustossa.
Kuopion kaupunki laatii kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, joka sisältää katsauksen vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista yleiskaavoista. Lue kaavoitukseen osallistumisesta sivulta.
Tarkastele voimassaolevia yleiskaavoja Kuopion karttapalvelussa.
-
Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksen tavoitteena on varautuminen tulevaisuuden muutoksiin sekä edellytysten luominen tavoitellulle kehitykselle.
Yleiskaavallisessa suunnittelussa huomioidaan yhdyskuntarakenteen toimivuus, kuten asumisen, palvelujen ja työpaikkojen sijoittuminen. Lisäksi yleiskaavalla huomioidaan ympäristön arvokkaiden ominaispiirteiden, kuten kulttuuriympäristö- ja luontoarvojen säilymisen turvaaminen.
Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen osaa. Osa-alueelle laadittavaa kaavaa kutsutaan osayleiskaavaksi. Maaseutu- ja ranta-alueilla yleiskaava voidaan laatia myös siten, että sitä voidaan käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena.
Yleiskaava esitetään kaavakartalla. Kaavamateriaali koostuu kaavakartan sekä -merkintöjen ja -määräysten lisäksi kaavaselostuksesta, joka taustoittaa kaavassa esitettyjä ratkaisuja.
Yleiskaava on lisäksi ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä muussa alueiden käyttöön liittyvässä suunnittelussa.
Lue lisää yleiskaavoista ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.
Tiedoksiannot
18.6.2024:
Kurkimäki-Pellesmäki-Vehmasmäki osayleiskaavan luonnoksen nähtäville asettaminen viivästyy.
Alun perin luonnos oli tarkoitus asettaa nähtäville kevään 2024 aikana. Osayleiskaavatyössä on tarkoitus kesän aikana tutkia tarkemmin Kurkimäen taajaman pohjoispuolisen, kaupungin omistuksessa olevan alueen kehittämismahdollisuuksia mm. asumiseen. Tämä edellyttää esimerkiksi luontoselvitysten tekemistä taajaman läheisyyteen sijoittuvilla alueilla. Myös vastikään voimaan tulleet yleiskaavojen toimielinkäsittelyä koskevat hallintosääntömuutokset vaikuttavat kaavatyön aikatauluun.
Kaavatyön etenemisestä tiedotetaan myös näillä internet-sivuilla.
Lisätietoja antaa
Arttu Matilainen, 044 718 5433, arttu.matilainen(at)kuopio.fi
-
Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2024 sekä kaavoituskatsaus 2024
Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2024 sekä kaavoituskatsaus 2024
Kaikki Kuopion kuulutukset ovat tietopalvelussa.
Vireillä olevat yleiskaavat
Tarkastele vireillä olevia yleiskaavoja Kuopion karttapalvelussa Suunnitelmat ja hankkeet -tasolla. Valitsemalla kartalta värillisenä esitetyn kaava-alueen saat lisää tietoa yleiskaavatyön vaiheesta, tavoitteista sekä suunnittelijan yhteystiedot. Lue kaavoitukseen osallistumisesta sivulta.
-
Kurkimäki – Vehmasmäki – Pellesmäki osayleiskaava (Yleiskaava)
Osayleiskaava kattaa Kurkimäen, Pellesmäen ja Vehmasmäen alueet. Kaavan tavoitteena on ohjata alueiden täydennysrakentamista ja muuta…
-
Ranta- ja maaseutualueiden yleiskaavamuutokset 2020 (Yleiskaava)
Ranta- ja maaseutualueiden yleiskaava päivitetään yleiskaavan tarkistuksessa. Tarkistukset kohdistuvat muun muassa poikkeamislupien aiheuttamiin…
-
Junnunmäen tuulivoimaosayleiskaava (Yleiskaava)
Kaavassa selvitetään tuulivoimaloiden ja niihin liittyvien toimintojen sijoittamista Länsi-Kuopioon Kytökankaan alueelle. Tavoiteaikataulun…
-
Vornankorven tuulivoimaosayleiskaava (Yleiskaava)
Vornankorven tuulivoimaosayleiskaavalla selvitetään tuulivoimaloiden sijoittamista Länsi-Kuopioon Tervon ja Pielaveden kuntien rajalle….
-
Sorsasalon osayleiskaava (Yleiskaava)
Suunnittelualue kattaa Kuopion keskeisen kaupunkialueen pohjoisimmat osat Siilinjärven kuntaan saakka. Kaavan tarkoituksena on tutkia Sorsasalon…
-
Kakkisenrannan tuulivoimaosayleiskaava (Yleiskaava)
Kaavassa selvitetään tuulivoimaloiden ja niihin liittyvien toimintojen sijoittamista Lounais-Kuopion alueelle, Suonenjoen kuntarajalla….
-
Petäjälammen osayleiskaava (Yleiskaava)
Suunnittelualue kattaa Tahkon ja Nilsiän keskustan välisen alueen (Petäjälampi-Sieraniemi-Ruokosalmi). Tarkoitus on päivittää ja tarkentaa…
-
Nilsiän keskustan osayleiskaava (Yleiskaava)
Tavoitteena on luoda edellytyksiä erityyppisille asuin alueille ja edistää alueen maisema-, luonto- ja kulttuuriarvoja sekä elinkeinon…
Lataa tiedostoja
Yhteystiedot
Kaavoituksen asiakaspalvelu on auki maanantaista torstaihin. Paikan päällä valtuustotalolla asioidessa tapaamisajankohta tulee sopia etukäteen.
Arttu Matilainen
kaavoitusinsinööri
strateginen maankäyttö
yleiskaavapoikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut (haja-asutusalue), ma-ti 12.00-15.30 ke-to 8.00-12.00 (poissa: 23.12.2024 -3.1.2025)
Tiia Hyypiä
kaavoitusinsinööri
strateginen maankäyttö
yleiskaavapoikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut (haja-asutusalue) ti 8.00-12.00, ke-to 12.00-15.30 (poissa: 19.12.-30.12.2024)
Lassi Suihkonen
kaavoitusarkkitehti
strateginen maankäyttö
maaseututaajamat
Strateginen maankäyttö
Suokatu 42 A, 2. krs
PL 1097, 70111 Kuopio