Asemakaavoitus
Asemakaavoitus luo edellytykset rakentamiselle ja asemakaava kuvaa aluetta yleiskaavaa tarkemmin. Asemakaava määrittää maankäytön ja rakentamisen periaatteet ottaen huomioon paikalliset olosuhteet, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan sekä muut yhdessä sovitut tavoitteet. Asemakaavoituksen toimintaa ohjaa ja valvoo kaupunkirakennelautakunta.
Kuopion kaupunki laatii kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, joka sisältää katsauksen vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista asemakaavoista ja asemakaavojen muutoksista.
Kaikki voimassa olevat asemakaavat löytyvät Kuopion karttapalvelusta.
-
Asemakaava tai sen muutos esitetään kartalla, jossa määritellään alueiden tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kartalla osoitetaan mm. alueiden rajat, käyttötarkoitukset ja rakentamisen määrä sekä rakennusten sijoitusta ja rakentamistapaa koskevat periaatteet. Lisäksi kartalla osoitetaan viheralueiden sijoittuminen sekä rakennusten ja luonnon suojeluarvot. Asemakaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus.
Asemakaavaa voidaan täydentää suunnitelmilla ja ohjeilla. Näitä ovat esimerkiksi aluekohtaiset korttelisuunnitelmat ja tonttikohtaiset rakentamistapaohjeet. Rakentamista ohjaa myös rakennusjärjestys, jonka määräyksiä ei kuitenkaan sovelleta, jos asemakaavassa on toisin määrätty.
Saat lisää tietoa kaavaprosessin vaiheista ja kaavoitukseen osallistumisesta täältä.
-
Kuopion ranta-asemakaavoituksesta vastaa asemakaavoitus, mutta kaavaprosessien yhteyshenkilönä toimii strategisen maankäytön poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelijat.
Saat lisää tietoa ranta-asemakaavoituksesta täältä.
-
Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2024 sekä kaavoituskatsaus 2024
Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2024 sekä kaavoituskatsaus 2024
-
Asemakaavan muutos, voimaantulokuulutus / Nilsiän linja-autoasema
Asemakaavan muutos, voimaantulokuulutus / Nilsiän linja-autoasema
-
Vireilletulovaiheen kuulutus, asemakaava ja asemakaavan muutos Neulamäenrinne
Vireilletulovaiheen kuulutus, asemakaava ja asemakaavan muutos Neulamäenrinne
-
Ehdotusvaiheen kuulutus, asemakaavan muutos / Niiralankatu 13
Ehdotusvaiheen kuulutus, asemakaavan muutos / Niiralankatu 13
-
Uudenvuoden konsertissa 3.1. tähtisadetta ja wieniläiseleganssia
Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin kevätkausi 2025 käynnistyy säihkyvissä tunnelmissa perjantaina 3.1. klo 19, kun Tähtisadetta ja wieniläiseleganssia -konsertissa estradille nousee tähtipari Marjukka Tepponen ja Kevin Greenlaw. He laulavat monipuolisen […]
-
Työnhakijana saat palvelut TyöNavigaattorista
Työvoimapalvelut siirtyvät TE-toimistoilta kuntien vastuulle, kun TE-toimistot lakkautetaan 1.1.2025 alkaen. Uudistuksen myötä työnhakija- ja työnantaja-asiakkaat, henkilöstö sekä palvelut siirtyvät kunnille. Muodostamme Kuopion työllisyysalueen yhdessä 10 muun kunnan kanssa ja tällä […]
-
Asukaspysäköinnin piirijako muuttuu 1.1.2025 – liikenteenohjaukseen muutoksia
Kuopion kaupungin keskustan alueella toteutetaan asukaspysäköinnin piirijakoon muutoksia. Liikenteenohjauksen muutostöitä tehdään 20.12.2024 alkaen. Työ valmistuu 1.1.2025 mennessä. Tuona aikana vaihdetaan asukaspysäköinnin piirissä olevilla kaduilla asukaspysäköintiä ohjaavat lisäkilvet uuden piirijaon mukaisiksi. […]
-
Metsänhoitajan matkassa: Pölyttäjien elinympäristöjen kunnostus Pilpan alueella – luonnon monimuotoisuus lisääntyy
Kuopion Pilpan alueella toteutettiin syksyllä 2024 hanke pölyttäjien metsäelinympäristöjen kunnostamiseksi osana Kuopion kaupungin uutta Luonnon monimuotoisuusohjelmaa. Hankkeen tavoitteena oli parantaa pölyttäjien elinympäristöjä ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Hankkeen rahoittajina toimivat Kuopion […]
-
Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynti palvelee ennen joulua ja välipäivinä
Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynti palvelee asiakkaita pe 20.12. saakka klo 13-17 ja avautuu uudestaan perjantaiksi 27.12. sekä maanantaiksi ja tiistaiksi 30.-31.12. Vuonna 2025 lipunmyynti palvelee jälleen to 2.1. alkaen arkisin klo […]
-
Kuopion kaupunki lopettaa viestipalvelu X:n käytön vaiheittain
Kuopion kaupunki on käyttänyt viestinnässään usean vuoden ajan viestipalvelua X (entinen Twitter). Kanavaa käyttämällä kaupungin tavoitteena on ollut nopea ja laaja tiedonvälitys. Aiheita ovat olleet esimerkiksi erilaiset tiedotteet ja päätösviestintä. […]
Kaikki Kuopion kuulutukset löytyvät tietopalvelusta.
Vireillä olevat asemakaavat kartalla
Kaikki vireillä olevat asemakaavat on esitetty Kuopion karttapalvelussa suunnitelmat ja hankkeet -tasolla violetilla värillä. Valitsemalla sinua kiinnostavan alueen saat lisää tietoa asemakaavatyön vaiheesta, tavoitteista, sekä suunnittelijan yhteystiedot. Kartalla punaisella rajatut alueet ovat tällä hetkellä nähtävillä olevia asemakaavoja. Nähtävilläoloaika on 30 tai 14 päivää, jonka aikana osallisilla ja kunnan jäsenillä on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta.
-
Pieni Neulamäki II (Asemakaava)
Kaavatyöllä tutkitaan Pienen Neulamäen yritysalueen laajentamista.
-
Golden Resort (Asemakaava)
Kaavamuutoksella tutkitaan matkailutoiminnan kehittämistä alueella.
-
Niiralankatu 13 (Asemakaava)
Asemakaavan muutoksella tutkitaan tontin täydennysrakentamisen mahdollisuudet.
-
Neulamäenrinne (Asemakaava)
Asemakaavatyössä tutkitaan alueen pientalo- ja kerrostalorakentamisen mahdollisuuksia.Vireilletulovaiheen kuulutus
-
Itkonniemi I (Asemakaava)
Asemakaavan muutoksella tutkitaan entisen vaneritehtaan ympäristön muuttamista asuinpainotteiseksi keskustan laajenemisalueeksi.
-
Haapaniementie 10 ja 16 (Asemakaava)
Kaavatyöllä tutkitaan tonttien täydennysrakentamista korvaamalla nykyiset liike- ja toimistorakennukset asuinkerrostaloilla.
-
Keskusseurakuntatalo (Asemakaava)
Kaavatyössä tutkitaan keskusseurakuntatalon tontin muuttamista asuinkäyttöön.
-
Hiltulanlahden rampin ympäristö (Asemakaava)
Asemakaavatyöllä tutkitaan kaupallisen ja muun yritystoiminnan sijoittamismahdollisuuksia Hiltulanlahden Valtatie 5:n liittymäalueen…
Lataa tästä tärkeitä tiedostoja
Yhteystiedot
Kaavoituksen asiakaspalvelu on auki maanantaista torstaihin. Paikan päällä valtuustotalolla asioidessa tapaamisajankohta tulee sopia etukäteen.
Roope Ruhanen
kaavoitusinsinööri
elinkeinokaavoitus ja asemakaavapoikkeamiset (taajamat) (poissa: 23.12.2024-7.1.2025)
Asemakaavoitus
Suokatu 42 A, 2.krs
PL 1097, 70111 Kuopio