Vesihuolto
Vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista käytettäväksi talousvetenä sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa. Vesihuoltoa ohjaa vesihuoltolaki, jotta asukkaille on kohtuullisin kustannuksin saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Kunta vastaa vesihuollon yleisestä kehittämisestä sekä järjestämisestä ja vesihuoltolaitokset huolehtivat omilla toiminta-alueillaan vesihuollon toteuttamisesta kunnan tekemän päätöksen mukaisesti. Kiinteistön omistaja tai haltija puolestaan vastaa oman kiinteistönsä vesihuollosta ja -laitteistoista liittämiskohtaan saakka.
-
Kuopion keskitetyn vedenhankinnan ja -jakelun piirissä on 96 % eli noin 116 500 asukasta koko kaupungin asukkaista. Näistä noin 8 % asuu haja-asutusalueella. Keskitetyn jätevesiviemäriverkoston piirissä on puolestaan noin 86 % koko kaupungin asukkaista. Loput kaupungin alueella sijaitsevista kiinteistöistä ovat oman kaivon tai järviveden varassa ja jätevesien käsittely hoidetaan kiinteistökohtaisesti.
-
Vedenhankinnasta ja -jakelusta vastaa Kuopion Vesi Oy ja 46 vesiyhtiötä, vesiosuuskuntaa, tai yhtymää, josta 41:llä on vesihuoltolain mukainen toiminta-alue. Kuopion keskeiselle kaupunkialueelle talousvesi johdetaan Kuopion Vesi Oy:n Itkonniemen vedenkäsittelylaitokselta, jonne vesi tuotetaan Jänneniemen ja Hietasalon vedenottamoilta. Lisäksi Kuopion Vesi Oy ylläpitää pohjavedenottamoita Melalahdessa, Vehmersalmella, Karttulassa, Nilsiässä, Maaningalla ja Juankoskella sekä Siilinjärvellä. Kuopion Vesi Oy myy talousvettä osalle vesiosuuskunnista. Osa osuuskunnista ostaa talousveden muualta ja kahdellatoista vesiosuuskunnalla on ylläpidettävänään omat pohjavedenottamot.
-
Talousveden laadun valvontaan sovelletaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksia (1352/2015) tai (401/2001). Sovellettava asetus määräytyy laitoksen koon mukaan. Asetusten soveltamisen piiriin kuuluu myös vesi, jota käytetään elintarvikealan yrityksessä tai jota jaetaan osana julkista taikka kaupallista toimintaa. Vähintään 10 m3 päivässä taikka vähintään 50 henkilön tarpeisiin talousvettä toimittavilla laitoksilla tulee olla laadittuna säännöllistä valvontaa varten laitoskohtainen valvontatutkimusohjelma.
Talousvettä toimittavien laitosten säännöllinen valvonta tapahtuu ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukaisesti. Laitosten tarkastuksilla kiinnitetään huomiota muun muassa valvontatutkimusohjelmaan ja sen toteuttamiseen, vesinäytteiden tutkimustulosten arviointiin, henkilöstön talousvesihygieeniseen osaamiseen, vedenottamoiden ja niiden ympäristön tilaan, erityistilanteisiin varautumiseen, laitoksen omaan käyttötarkkailuun, laitosten siisteyteen ja kuntoon sekä kemikaalien käyttöön ja varastointiin.
Talousveden saastumistilanteissa ympäristöterveydenhuolto vastaa tilannejohtamisesta ja antaa terveyshaittojen ehkäisemiseen tai välttämiseen liittyvät ohjeet ja määräykset.
Verkostoveden laatuun liittyvissä tavanomaisissa kysymyksissä – väri, haju, maku ja muut vastaavat – kuluttajan tulee ottaa yhteyttä ensisijaisesti vettä toimittavaan laitokseen. Laitos vastaa myös tilannejohtamisesta silloin, kun kyse on veden käsittely- tai jakeluhäiriöstä.
Kuopion alueen talousveden laatu täyttää pääsääntöisesti Sosiaali- ja terveysministeriön asetusten (1352/2015) ja (401/2001) mukaiset laatuvaatimukset sekä –suositukset. Tarkempia tietoja verkostoveden vedenlaadusta voi pyytää oman alueen vesihuoltolaitokselta.
-
Keskeisen kaupunkialueen jätevedet puhdistetaan Kuopion Vesi Oy:n Lehtoniemen jätevedenpuhdistamolla. Lisäksi Kuopion Vesi Oy:llä on Melalahdessa, Kurkimäessä, Vehmersalmella, Karttulassa ja Nilsiässä paikalliset jätevedenpuhdistamot. Maaningan ja Pajulahden alueen jätevedet käsitellään Siilinjärven puhdistamolla ja Juankosken alueen jätevedet käsitellään Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy:n yhteisjätevedenpuhdistamolla. Kuopiossa 16 vesiosuuskuntaa huolehtii omilla toiminta-alueillaan myös jäteveden johtamisesta puhdistamoille.
-
Vesihuollon liittymisasioissa, muissa päivittäiseen vesihuoltoon liittyvissä asioissa ja mm. vedenjakelun häiriöistä saa lisätietoa Kuopion Vesi Oy:n sivuilta, haja-asutusalueella kunkin vesiosuuskunnan internet-sivuilta tai yhteyshenkilöltä (pdf).
-
Suurin osa Kuopiossa sijaitsevista kiinteistöistä kuuluu Kuopion Vesi Oy:n tai jonkin muun vesihuoltolaitoksen vesijohto- tai jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueeseen. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueilla sijaitsevien kiinteistöjen on pääsääntöisesti liityttävä vesihuoltoverkostoon (vesihuoltolaki 10 §). Toiminta-alueet Kuopiossa hyväksyy kaupunginhallitus. Karttapalvelusta voi tarkistaa, sijaitseeko kiinteistö jonkin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Liittymistä varten kiinteistön omistajan on otettava yhteyttä alueensa vesihuoltolaitokseen.
Kullakin vesihuoltolaitoksella on omat liittymismaksut ja taksat. Taksarakenteen erilaisuudesta johtuen vesihuoltolaitosten maksut eivät ole suoraan vertailukelpoisia keskenään.
Liittymisvelvollisuudesta voidaan myöntää vapautus, jos vesihuoltolain 11§:n mukaiset perusteet täyttyvät. Vapautusta haetaan kirjallisesti Kuopion kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. Hakemus voidaan tehdä vapaamuotoisesti tai ympäristönsuojelupalveluluiden laatimalla lomakkeella.
Toiminta-alueen ulkopuolella kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta (vesihuoltolaki 6 §).
Lisätietoja
- Hakemuspäätösten valmistelu ympäristötarkastaja Niklas Holopainen, puh.044 718 2182 tai ympäristötarkastaja Juho Miettinen, puh. 044 718 2103
- Ympäristöterveystarkastaja Jyrki Hänninen, puh. 044 718 2284 (vain talousvesi)
Linkkejä
- Kuopion Vesi Oy
- Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)
- Vesihuoltolaki (119/2001)
- Vesihuoltolakiopas (pdf)
-
-
Vesihuoltolaitosten yhteystiedot (pdf)
- Alaranta-Ala-Siikajärven vesiosuuskunta (Juankoski)
- Elinkeinoyhtymä Vanuvuoren vesihuolto (Kuopio)
- Etelä-Kuopion vesiosuuskunta (Kuopio)
- Haminalahden vesihuolto-osuuskunta (Kuopio)
- Haminamäen vesiosuuskunta (Kuopio)
- Hiidenniemen vesiyhtymä (Juankoski)
- Hirvilahti-Lamperila-Niemisjärvi vesihuolto-osuuskunta (Kuopio)
- Hirvisaaren vesiosuuskunta (Juankoski)
- Hämälänsaaren vesiosuuskunta (Juankoski)
- Irvin vesiosuuskunta (Juankoski)
- Jokilahden vesiosuuskunta (Maaninka)
- Jännevirran vesiosuuskunta (Kuopio)
- Kangaslahden vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Karttulan vesiosuuskunta (Karttula, Vehmersalmi, Jännevirta)
- Kotakylän vesiosuuskunta (Juankoski)
- Kotasalmen vesiosuuskunta (Riistavesi)
- Kuopion Pellesmäen Vesihuolto Oy (Kuopio)
- Kuopion Vesi Oy (Kuopion, Juankosken, Karttulan, Nilsiän ja Vehmersalmen taajamat sekä Maaninka)
- Käärmelahden Vesiosuuskunta Vesikko (Maaninka)
- Leppärannan vesihuolto-osuuskunta (Riistavesi)
- Leväniemen Vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Lievontien vesiosuuskunta (Kuopio)
- Losomäki-Mäntyjärven vesiosuuskunta (Juankoski)
- Lukkarilan seudun vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Maaningan Leppälahden Vesihuolto-osuuskunta (Maaninka)
- Melaniemen vesiosuuskunta (Riistavesi)
- Nousionmäen-Pelonniemen vesiosuuskunta (Juankoski)
- Pajujärven vesiosuuskunta (Maaninka)
- Pieksänkosken vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Pohjois-Hamulan vesiosuuskunta (Maaninka)
- Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta (Vehmersalmi)
- Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunta (Juankoski, Vehmersalmi)
- Puutossalmen vesihuolto-osuuskunta (Kuopio)
- Pöljän vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Pölönmäen vesiosuuskunta (Maaninka)
- Ranta-Toivala – Uuhimäen vesiosuuskunta (Kuopio)
- Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunta (Riistavesi)
- Ryönän vesihuolto-osuuskunta (Riistavesi)
- Selkälänniemen Vesihuoltoyhtymä (Juankoski)
- Sorvalammen vesiosuuskunta (Juankoski)
- Tiirinniemen Vesihuolto Oy (Nilsiä)
- Valkeiskylän vesiosuuskunta (Nilsiä)
- Vesiosuuskunta Vellikangas (Juankoski, Nilsiä)
- Viitaniemen vesiyhtymä (Juankoski)
- Vuotjärven vesiosuuskunta (Juankoski, Nilsiä)
-
Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden välissä on vielä alueita, jonne vesijohtoverkostoa ei ole rakennettu. Näillä alueilla kiinteistöjen vedenhankinta on omien kaivojen varassa. Mikäli alueen kiinteistönomistajilla on kiinnostusta liittyä vesijohtoverkostoon, voi asiasta ottaa yhteyttä kunnallistekniseen suunnitteluun, joka selvittää onko verkoston rakentaminen teknistaloudellisesti mahdollista.
- Tarvekyselylomake (pdf)
Vesihuoltolain mukaan kunnalla on vastuu vesihuollon yleisestä kehittämisestä alueellaan. Kehittämisellä tarkoitetaan vesihuollon tarpeen ja saatavuuden seuraamista, tavoitteiden asettamista palvelujen parantamiseksi sekä tarvittavien toimenpiteiden yleistä suunnittelua koko kunnan alueella.
Kuopion kaupunki laatii ja pitää ajan tasalla alueensa vesihuollon kehittämissuunnitelmaa yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten kanssa. Vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on turvata kuntalaisille hyvät vesihuoltopalvelut, jotka on tuotettu ympäristön kannalta kestävällä tavalla ja kohtuullisin kustannuksin. Kuntalaisen kannalta vesihuollon kehittämissuunnitelma kertoo suuntaa antavasti, onko tulevaisuudessa mahdollisuus liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon ja mahdollisesti millä aikataululla.
Viimeisin Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2020 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2013. Kuntaliitosalueiden (Nilsiän, Maaningan ja Juankosken) vesihuollon kehittämisessä noudatetaan Kuopion kaupungin vuonna 2013 hyväksyttyjä vesihuollon kehittämisen periaatelinjauksia. Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen yhteistyössä Siilinjärven kunnan kanssa on käynnissä.
- Kuopion kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2020 (pdf)
- Tiivistelmä vesihuollon kehittämissuunnitelmasta vuoteen 2020 (pdf)
- Liite 1. Nykytilannekartta (pdf)
- Liite 2. Kehittämiskohdekartta (pdf)
- Liite 3. Kuopion vesihuollon kehittämistoimenpidetaulukko vuosille 2012-2020 (pdf)
- Liite 4. Viemäröinnin kiireellisyys (pdf)
Kunnallistekninen suunnittelu
Suokatu 42 A, 2.krs
PL 1097, 70111 Kuopio