Yleiskaavoitus

Kuopiossa yleiskaavoituksesta vastaa strategisen maankäytön yksikkö. 1.7.2024 alkaen toimimme kaupunkirakennelautakunnan alaisuudessa. Yleiskaavat hyväksytään kaupunginvaltuustossa.

Kuopion kaupunki laatii kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, joka sisältää katsauksen vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista yleiskaavoista. Lue kaavoitukseen osallistumisesta sivulta.

Tarkastele voimassaolevia yleiskaavoja Kuopion karttapalvelussa.

Tiedoksiannot

18.6.2024:

Kurkimäki-Pellesmäki-Vehmasmäki osayleiskaavan luonnoksen nähtäville asettaminen viivästyy.

Alun perin luonnos oli tarkoitus asettaa nähtäville kevään 2024 aikana. Osayleiskaavatyössä on tarkoitus kesän aikana tutkia tarkemmin Kurkimäen taajaman pohjoispuolisen, kaupungin omistuksessa olevan alueen kehittämismahdollisuuksia mm. asumiseen. Tämä edellyttää esimerkiksi luontoselvitysten tekemistä taajaman läheisyyteen sijoittuvilla alueilla. Myös vastikään voimaan tulleet yleiskaavojen toimielinkäsittelyä koskevat hallintosääntömuutokset vaikuttavat kaavatyön aikatauluun.

Kaavatyön etenemisestä tiedotetaan myös näillä internet-sivuilla.

Lisätietoja antaa

Arttu Matilainen, 044 718 5433, arttu.matilainen(at)kuopio.fi


Kaikki Kuopion kuulutukset ovat tietopalvelussa.

Vireillä olevat yleiskaavat

Tarkastele vireillä olevia yleiskaavoja Kuopion karttapalvelussa Suunnitelmat ja hankkeet -tasolla. Valitsemalla kartalta värillisenä esitetyn kaava-alueen saat lisää tietoa yleiskaavatyön vaiheesta, tavoitteista sekä suunnittelijan yhteystiedot. Lue kaavoitukseen osallistumisesta sivulta.

Ohita upote
Ole hyvä ja hyväksy mieltymysevästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Yhteystiedot

Kaavoituksen asiakaspalvelu on auki maanantaista torstaihin. Paikan päällä valtuustotalolla asioidessa tapaamisajankohta tulee sopia etukäteen.

Arttu Matilainen

kaavoitusinsinööri

strateginen maankäyttö

yleis­kaa­va­poik­kea­mi­set ja suun­nit­te­lu­tar­ve­rat­kai­sut (haja-asutusalue), ma-ti 12.00-15.30 ke-to 8.00-12.00 (poissa: 23.12.2024 -3.1.2025)

Tiia Hyypiä

kaavoitusinsinööri

strateginen maankäyttö

yleis­kaa­va­poik­kea­mi­set ja suun­nit­te­lu­tar­ve­rat­kai­sut (haja-asutusalue) ti 8.00-12.00, ke-to 12.00-15.30 (poissa: 19.12.-30.12.2024)

Lassi Suihkonen

kaavoitusarkkitehti

strateginen maankäyttö

maa­seu­tu­taa­ja­mat

Heli Pitkänen

yleiskaavapäällikkö

strateginen maankäyttö

Strateginen maankäyttö

Suokatu 42 A, 2. krs

PL 1097, 70111 Kuopio

Tämä linkki aukeaa uuteen välilehteen Avaa karttalinkki