Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 14.4.2025

Minna Canthin koulu, uudisrakennus / Hankkeen toteutusvaiheeseen siirtyminen
Minna Canthin 10-sarjaisen yläkoulun hankesuunnitelma on hyväksytty Kasvun ja oppimisen lautakunnassa 23.5.2023 ja Kuopion kaupunginhallituksessa 27.11.2023.
Hankkeen kehitysvaihe käynnistyi marraskuussa 2024 ja päättyi kehitysvaiheen sopimuksen mukaisesti maaliskuussa 2025. Kehitysvaihetta on jatkettu 30.6.2025 asti.
Hankkeelle asetettujen laajuus- ja tilatavoitteiden toteutumista seurattiin ja ohjattiin aktiivisesti hankkeen aikana. Neuvottelu- ja kehitysvaiheissa osallistettiin Minna Canthin ja Hatsalan koulujen käyttäjiä sekä muita toimijoita useissa työpajoissa sekä käyttäjien omissa kommentointipalavereissa.
Hankesuunnitelman mukaisesti Minna Canthin koulu toteutetaan uudisrakennuksena, joka sijoitetaan Kaartokadulle Mölymäelle, jalkapallostadionin ja Mölymäen puiston viereen, laaditun tilaohjelman mukaisesti siten, että toiminta voi alkaa uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2027 lukuvuodelle 2027–2028.
Minna Canthin koulun rakennusinvestoinnin tarkennettu hankebudjetti toteutusvaiheeseen on 29 300 000 €, alv 0 %.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se:
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se:
a. toteaa, että Minna Canthin koulun rakennushanke on täyttänyt kehitysvaiheelle asetetut tavoitteet
b. hyväksyy tavoitteiden saavuttamisen ja päättää hankkeen siirtymisestä toteutusvaiheeseen
c. valtuuttaa Kuopion Tilapalveluiden toimitilajohtajan allekirjoittamaan hankkeen toteutusvaiheen sopimuksen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
a. toteaa, että Minna Canthin koulun rakennushanke on täyttänyt kehitysvaiheelle asetetut tavoitteet
b. hyväksyy tavoitteiden saavuttamisen ja päättää hankkeen siirtymisestä toteutusvaiheeseen
c. valtuuttaa Kuopion Tilapalveluiden toimitilajohtajan allekirjoittamaan hankkeen toteutusvaiheen sopimuksen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Kiinteistöä 297-499-40-23 sekä osaa kiinteistöjä 297-499-40-25, 297-499-40-24 ja 297-499-40-22 (Golden Resort –alue) koskeva maankäyttösopimus
Kuopion kaupunki on valmistellut Tahkolla olevaa ns. Golden Resort –aluetta koskevaa asemakaavan muutosta. Kaavoitettavalla alueella olevan kiinteistön 297-499-40-24 omistaa PNT Group Oy, kiinteistöt 297-499-40-23 ja 297-499-40-22 omistaa PNT Real Estate Oy ja kiinteistön 297-499-40-25 omistaa Tahko Golf Club Oy (jäljempänä selostustekstissä myös “maanomistajat”). Sopimusalueen sijainti on esitetty kartoissa kokouslistassa: https://kuopio.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025513-4.
Käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden määrän kasvu mahdollistaisivat maanomistajien omistuksessa olevan sopimusalueen nykyistä monipuolisemman ja tehokkaamman käytön.
Maanomistajien kanssa on neuvoteltu kiinteistöjä koskeva maankäyttösopimus. Maanomistajat vastaavat kokonaisuudessaan kaava-aluetta palvelevan yhdyskuntarakentamisen kustannuksista ja alueiden kunnossapidosta, eikä asemakaavan muutoksesta aiheudu kaupungille välittömiä yhdyskuntarakentamisen kustannuksia.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättää:
a. PNT Group Oy:n, PNT Real Estate Oy:n ja Tahko Golf Club Oy:n kanssa tehdään kiinteistöä 297-499-40-23 sekä osan kiinteistöjä 297-499-40-25, 297-499-40-24 ja 297-499-40-22 koskeva esityslistan liitteenä jaettavan luonnoksen mukainen maankäyttösopimus.
b. Sopimusluonnokseen saadaan tehdä teknisluontoisia tarkistuksia tai korjauksia kansliatoimenpitein ennen päätöksen täytäntöönpanoa.
c. Kiinteistöjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan maankäyttösopimus.
d. Kuntalain 143 §:n nojalla tämä päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Tapahtumatukipäätös / Kuopion joulutori 12.-23.12.2025
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry on jättänyt Kuopion kaupungille yhteistyöesityksen ja 70.000 euron tapahtumatukihakemuksen Kuopion Joulutorin järjestämisestä 12.-23.12.2025. Summa on sama, kuin vuosien 2023 sekä 2024 Joulutorin tuki. Tapahtuman kokonaisbudjetti on 185.000 euroa.
Tapahtumatukihakemusta ja yhteistyöesitystä on arvioitu Kuopion kaupunginhallituksen asettamien kriteerien mukaisesti. Tapahtumalla on positiivisia aluetaloudellisia, kaupunkimarkkinoinnillisia ja hyvinvointivaikutuksia.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättää, että Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:lle myönnetään 70.000 euron tapahtumatuki vuoden 2025 Joulutori -tapahtuman toteutukseen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Kahden perusopetuksen luokanopettajan viran lakkauttaminen
Perusopetuksen oppilasmäärien vähenemisen vuoksi on tarpeen lakkauttaa kaksi luokanopettajan virkaa. Lakkautettavat virat ovat perusopetuksen luokanopettajan virat, ja niiden viimeisin sijoituskoulu on ollut Nilsiän yhtenäiskoulu.
Kuopion kaupungin hallintosäännön 47 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää viran lakkauttamisesta.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy kahden perusopetuksen luokanopettajan viran lakkauttamisen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Perusopetuksen erityisopettajan viran perustaminen
Kuopion kaupungin perusopetukseen on tarpeen perustaa perusopetuksen erityisopettajan virka 5.8.2025 alkaen Jynkänlahden kouluun. Perusteluna viran tarpeelle on oppimisen tuen lainsäädännön uudistus 1.8.2025 alkaen. Viran perustaminen on otettu huomioon perusopetuksen talousarvioita ja toimintasuunnitelmaa laadittaessa. Erityisopettajan virat ovat perusopetuksen yhteisiä virkoja, joiden sijoituskoulu määritellään virkaa täytettäessä. Virka voidaan tarvittaessa sijoittaa myöhemmin johonkin muuhun peruskouluun.
Kuopion kaupungin hallintosäännön 47 §:n mukaan kaupunginhallitus perustaa virat.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy erityisopettajan viran perustamisen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Muut asiat / otto-oikeuden käyttö iltapäivätoiminnan järjestämisestä koskevaan kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökseen
Kaupunginhallituksen muissa asioissa opetusjohtaja Silja Silvennoinen esitteli iltapäivätoiminnan järjestämistä koskevaa kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöstä.
Asiasta käytiin keskustelu ja Kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Ari Koskinen tiedusteli, voiko kaupunginhallitus yksimielisesti käyttää otto-oikeutta kasvun ja oppimisen lautakunnan 8.4.2025 päätökseen 35.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti käyttää otto-oikeutta kasvun ja oppimisen lautakunnan 8.4.2025 päätökseen 35.
—
Kaupunginhallituksen kokouslista liitteineen on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: https://kuopio.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2025513