Viksu Kuopio -blogi: Ilmastonmuutos muuttaa suomalaisia
Huomasitko muutama viikko sitten uutisoinnin suomalaisten muuttuneista kulutustavoista? Ilmasto- ja luontobarometrin mukaan yli puolet suomalaisista on muuttanut ostokäyttäytymistään ilmastonmuutoksen vuoksi. Suomalaiset tiedostavat luontokadon ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Yhteen nivoutuvien kriisien kytkeytyminen esimerkiksi ruoantuotantoon, terveyteen ja talouteen ymmärretään.
Vaikka yhä etenevä ympäristökatastrofi herättää surua ja huolta, barometrin tulokset lisäävät toivoa. Ilmastobarometriin vastanneista 43 prosenttia kertoi muuttaneensa elämäntapojaan, kuten liikkumista, asumisratkaisuja sekä ruokailutottumuksia, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yli puolet kertoi vähentäneensä tavaroiden hankkimista ilmastosyistä. Tieto on muuttunut teoiksi.
Suomen ylikulutuspäivä oli sunnuntaina 6.4.2025. Elämme huhtikuun alkua ja osuutemme koko vuoden luonnonvaroista on käytetty. Ylitimme laskennallisesti asuinplaneettamme vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä päästömme. Tapamme elää vaatii yhä kolme kertaa enemmän resursseja kuin maailmalla on antaa. Kulutustavoissamme ja toimintaympäristössämme on vielä reilusti parannettavaa, jotta kohtuullisuuden taso saavutetaan.
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon juurisyy on ylikulutuksessa. Tällä vuosituhannella suomalaisten kulutus on kasvanut entisestään. Kotitalouksien kulutuksesta syntyneet kasvihuonekaasupäästöt ovat kuitenkin vähentyneet tuotannon ja energialähteiden kehityttyä vähähiilisemmäksi.
Suomalaisten tutkijoiden mukaan vähäpäästöisen energian käyttö asumisessa ja muutokset kulutustavoissa ovat nyt avainasemassa suomalaisten hiilijalanjäljen pienentämisessä. Kasvisruoan suosiminen on erinomainen esimerkki niin luontokatoon kuin ilmastopäästöihin liittyvän kuormituksen vähentämisestä.
Kuntien rooli on keskeinen ympäristökriisin pysäyttämisen käytännön toimissa. Kuopio on sitoutunut vahvistamaan luonnon monimuotoisuutta ja olemaan hiilineutraali viiden vuoden kuluttua. Käynnissä oleva kaupungin ruokapalvelujen uudistaminen on yksi monista kehityskohteista, joilla tavoitteisiin pyritään.
Kestävyyttä rakentava muutostyö on edellytys kaupungin menestykselle ja tulevaisuuden elinvoimalle. Esimerkiksi luontoalueiden säästäminen kaupungin kasvaessa, päästöttömän liikenteen mahdollistaminen ja puhdas energiantuotanto vaikuttavat suoraan asukkaiden hyvinvointiin sekä luonnonvarojen kulutukseen.
Muutos ei pysähdy, mutta meidän on ohjattava sitä tietoisilla teoillamme. Kuopion kaupungin kaunis visio kehittyä hyvän elämän pääkaupungiksi edellyttää arvopohjaista työtä ja rohkeutta tehdä pitkäjänteistä hyvinvointia tukevia valintoja. Merkityksellinen elämä maapallon kestävyyden rajoissa on mahdollista toteuttaa Savon sydämessä.
Näin kuopiolaisten kulutuksen ilmastokuorma muodostuu:

Elämäntapatestin avulla voit selvittää askeleesi kestävään arkeen.
Lue lisää ruokajärjestelmän muutoksesta Kuopiossa