Niuvantien kuusiaidan tilannetta selvitetään osana tulevaa asemakaavahanketta

Niuvantietä koskevassa yleissuunnitelmaehdotuksessa mukana ollut kuusiaidan poistaminen siirtyy selvitettäväksi osana kesällä alkavaa Niuvan sairaalan asemakaavahanketta. Kaavatyön yhteydessä selvitetään, voisiko erikoiskuljetusreitti siirtyä kulkemaan Niuvankujan kautta. Yleissuunnitelmassa esitettyä puuston poistoa erikoiskuljetusreitin parantamiseksi ei esitetä hyväksyttäväksi. Kaupunkirakennelautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan keskiviikkona 2. huhtikuuta.
Niuvan ja Puijon alueelle on laadittu kolme erillistä yleissuunnitelmaehdotusta. Kokonaisuuteen kuului Niuvantien yleissuunnitelmaehdotus välillä Niuvankuja – Suurmäentie. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään suunnitelmaehdotus hyväksyttäväksi liikenneturvallisuuden, valaistuksen ja joukkoliikenteen saavutettavuuden parantamisen osalta. Erikoiskuljetusreitin parantamiseksi esitetään hyväksyttäväksi suunnitelmaehdotus Niuvantien ja Suurmäentien liittymän laajentamisesta.
Suunnitelma-alueelta on tarkoitus poistaa puustoa sen verran, mitä liikenneturvallisuuden, pysäkkien ja liittymän parantaminen edellyttää. Niuvankujan liittymien välillä olevaa kuusiaitaa ei tarvitse näiden toimenpiteiden takia poistaa.
Kesällä käynnistyvän Niuvan sairaalan asemakaavatyön yhteydessä tutkitaan erikoiskuljetusreitin siirron mahdollisuutta Niuvankujalle sekä uuden sairaalarakennuksen sijoittumista Niuvan sairaala-alueelle, valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön. Työn aikana selvitetään muun muassa alueen liikennejärjestelyt ja Niuvantien kuusiaidan luonne. Myös puiden kuntoa selvitetään kesällä tutkimusten avulla, jotta saadaan arvio puiden elinkaaresta.
Yleissuunnitelmaehdotuksen nähtävilläoloaikana saaduissa muistutuksissa kyseenalaistettiin puiden poistoa erikoiskuljetusreitin parantamisen takia.
Kuopion katuverkolla kulkeva suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon mukainen reitti on osa laajaa valtakunnallista suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkkoa.