Kopiksenkadun ja Amiskanrinteen rakentaminen alkanut
Mölymäelle rakennetaan uusia katuja. Kopiksenkadun ja Amiskanrinteen rakentaminen on aloitettu. Rakentaminen keskittyy talven aikana pääosin puretun Kuopion kauppaoppilaitoksen (Kopiksen) ja Kuopion ammattiopiston (Amiskan) alueelle.
Myöhemmin keväällä ja kesällä rakentaminen siirtyy liikennöidyille alueille Presidentinkadulle ja Kaartokadulle. Rakentaminen aiheuttaa muutoksia autoilijoiden, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin.
Katujen rakentamisen yhteydessä rakennetaan vesihuolto, kaukolämpölinjat sekä sähköverkkoa ja tietoliikenneputkituksia. Urheilukatu jatketaan Kopiksenkadulle saakka. Työ sisältää myös Kirkkokadun päästä nousevien portaiden kaiteiden uusimisen. Amiskanrinteen tukimuurin reunapalkki ja kaiteet saneerataan. Lisäksi muutoksia tulee myös katuvalaistukseen. Rakennustyö on tarkoitus saada valmiiksi elokuun loppuun mennessä.
Pyydämme huomioimaan työkoneet, työmaaliikenteen ja putkikaivannot liikkuessanne työalueen läheisyydessä vaaratilanteiden välttämiseksi.
Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Aidattujen ja varoitusnauhoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.
Rakennuttajina toimivat Kuopion kaupunki / kaupunkitekniikan palvelut ja Kuopion Vesi Oy. Urakoitsijana kohteessa toimii Mestar Kuopio Oy.
Lisätiedot:
Kuopion kaupunki, rakennuttaja Jari Savinainen, jari.savinainen(at)kuopio.fi
Kuopion Vesi Oy, rakennuttajainsinööri Jani Liukkonen, jani.liukkonen(at)kuopionvesi.fi
Mestar Kuopio Oy, työmaapäällikkö Harri Kuhmonen, harri.kuhmonen(at)mestar.fi