Talviliikuntatiedote viikolle 2 – uusi lumi tuonut hieman helpotusta kunnostustöihin

Uusi lumi on mahdollistanut taas Kuopion alueen hiihtolatujen kunnostuksia, mutta jokainen lisälumien tuoma sentti on edelleen tarpeeseen. Nykyinen lumimäärä ei mahdollista kaikkialle ehjän ja turvallisesti käytettävän perinteisen latu-uran tekoa tai sen päivittäistä kunnostamista. Erityistä varovaisuutta on syytä noudattaa etenkin alikulkutunneleiden kohdalla ja myös maaladuilla, sillä kunnostuksien yhteydessä lumen sekaan on saattanut paikoitellen nousta maa-ainesta.

Maakuntien hiihtoladuilla esimerkiksi Juankosken ja Maaningan valaistuille laduille ei ole saanut jokaiseen kohtaan tehtyä perinteisen latu-uria. Syynä tähän on peitteiset metsäosuudet, joihin lumi ei pääse satamaan samalla tavalla kuin avoimille paikoille. Sama ongelma on myös kaupunkialueen metsäisillä latuosuuksilla.

Jäälatujen kunnostusten pääpaino on helmi-maaliskuulla. Ylityspaikkojen (mm. Niuvanranta-Viinaniemi) tamppauksia Mestar on jo aloittanut, mutta ongelmia on aiheuttanut jään päälle noussut vesi, joka vaikeuttaa kunnostustöitä.

Sääennusteiden mukaan uutta lunta sataa seuraavan kerran ensi viikon alkupuolella. Latujen kunnostukset päivittyvät tuttuun tapaan osoitteeseen: https://kuopio.fluentprogress.fi/outdoors

Luistelukentistä ja kaukaloista lähes kaikki alkavat olla käyttökunnossa. Tarkista oman lähikenttäsi tiedot verkkosivujemme kautta: https://www.kuopio.fi/vapaa-aika-ja-hyvinvointi/liikkuva-kuopio/liikuntapaikat/lumi-ja-jaaliikuntapaikat/jaakiekkokaukalot/