Metsänhoitajan matkassa: Pölyttäjien elinympäristöjen kunnostus Pilpan alueella – luonnon monimuotoisuus lisääntyy

Kuopion Pilpan alueella toteutettiin syksyllä 2024 hanke pölyttäjien metsäelinympäristöjen kunnostamiseksi osana Kuopion kaupungin uutta Luonnon monimuotoisuusohjelmaa. Hankkeen tavoitteena oli parantaa pölyttäjien elinympäristöjä ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Hankkeen rahoittajina toimivat Kuopion Energia ja Metsä Group sekä tärkeänä yhteistyökumppanina Puijon Latu. Hankesuunnitelmasta sekä rahoituksen hankkimisesta vastasi Tapio Oy. Kunnostustoimenpiteiden toteutuksen hoitivat Kuopion kaupungin asiantuntijat sekä kaupungin urakoitsijat.

Pilpan alue on suosittu ulkoilijoiden keskuudessa sekä kesällä että talvella. Alueella on luonnon kannalta monipuolisia elinympäristöjä vanhoine metsineen ja niittyalueineen. Pilpassa viihtyvätkin niin ihmiset kuin monipuolinen lajistokin. Pölyttäjien elinympäristöjen kunnostamisessa keskityttiin erityisesti metsän monimuotoisuuden lisäämiseen, luonnonmukaisten niittyalueiden parantamiseen ja ekologisesti kestävien käytäntöjen edistämiseen.

Toteutetut kunnostustoimenpiteet pitivät sisällään muun muassa kuusen alikasvoksen raivaamista siten, että niittylajit ja pölyttäjille tärkeät ravintokasvit saavat valoa. Alueelta kaadettiin myös suurempia kuusia ja osasta niistä tehtiin tekopökkelöitä, joista muodostuu pölyttäjille tärkeitä maapuita.

Lahopuun säästäminen ja lisääminen
Metsäalueilta poistettiin havupuuta ja lisättiin lahopuuta puita kaatamalla ja jättämällä osa rungoista metsään. Puiden poiston tarkoituksena oli lisätä alueen hakamaisuutta eli niittymäistä avoimuutta puuston lomassa. Kaadetut puut ja tekopökkelöt tarjoavat pesäpaikkoja pölyttäjille, linnuille ja muille metsän eläimille. Toimenpiteillä parannetaan metsän luonnollista dynamiikkaa ja edistetään pölyttäjäystävällistä ekosysteemiä.

Syksyisiä puita, joissa osassa vielä lehti puussa.
Perinteisen karjatalouden aikaan eläimet laidunsivat metsässä ja pitivät aluetta niittymäisenä. Kuvassa kunnostettua haka-aluetta puuston poiston jälkeen. Kuva: Kalle Ruokolainen/Kuopion kaupunki

Kukkivien kasvien elinolosuhteiden parantaminen
Valoisampia metsäaukkoja ja reuna-alueita raivattiin ja lisättiin avoimuutta, jotta kukkivat kasvit, kuten kärsämöt, horsma, särmäkuisma, kissankello ja leinikit sekä vadelma ja muut metsämarjat saisivat enemmän kasvutilaa. Näin luotiin jatkuvaa ravintoa pölyttäjille keväästä syksyyn. Raivausjäte kuljetettiin alueelta pois.

Lehdettömiä puita ja kaatuineita puita ja taustalla ruskan väreissä olevia puita.
Lehtipuuston raivauksella ja avoimuutta lisäämällä saadaan kasvutilaa valoa vaativille kasveille. Kuva: Kalle Ruokolainen/Kuopion kaupunki

Avoimien alueiden hoito ja niitto
Niittymäisiä, lähes umpeen kasvaneita alueita raivattiin ja raivattu puusto kuljetettiin pois. Jatkossa alueita niitetään säännöllisesti, jotta kukkakasvillisuus pysyisi monipuolisena ja elinympäristöt eivät kasvaisi uudestaan umpeen. Tavoitteena oli tuoda lajistolle enemmän tilaa ja valoa poistamalla pienempää kuusta ja lehtipuustoa.

Umpeen kasvaneen niityn ennallistamistöitä. Taustalla koivuja.
Umpeen kasvaneen niityn ennallistamista traktorityönä. Lisääntynyt valo ja kasvutila luo edellytyksen monipuoliselle kukkakasvillisuudelle. Kuva: Heikki Soininen/Kuopion kaupunki

Yhteisöllinen osallistuminen ja ympäristökasvatus
Yhteistyökumppani Puijon Latu järjestää alueella mm. niittotalkoita, joihin pääsee osallistumaan. Toiminnalla lisätään tietoisuutta pölyttäjien merkityksestä ja sitoutetaan ihmisiä luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen.

Lehtokohteen kunnostusta, kuvassa puiden runkoja.
Lehtokohteen kunnostuksessa poistetaan kuusen alikasvosta, jotta lehtokasvillisuus saa enemmän kasvutilaa. Kuva: Kalle Ruokolainen/Kuopion kaupunki

Hanke liittyi suoraan Kuopion kaupungin Luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteisiin, joihin kuuluvat metsien monimuotoisuuden turvaaminen, pölyttäjäystävällisten alueiden lisääminen sekä asukkaiden osallistaminen ja luonnontietoisuuden kasvattaminen. Suunnitelmallisesti toimimalla voidaan parantaa sekä ihmisten, että eläimistön viihtyvyyttä. Hankkeen toteutus Pilpan alueella tarjosi konkreettisen esimerkin siitä, miten kaupungin ympäristötavoitteita voidaan toteuttaa käytännössä.

Hankkeen toteutus Pilpan alueella vahvistaa Kuopion kaupungin sitoutumista ekologisesti kestävään toimintaan ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen monilla eri tavoilla. Kokemuksista saadaan myös tietoa tulevien hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. Samalla Kuopion Energian, Metsä Groupin, Puijon Ladun ja Tapio Oy:n kaltaisten toimijoiden mukanaolo osoittaa, kuinka monialainen yhteistyö voi tuottaa kestäviä ympäristöratkaisuja.

Pilpan alueen pölyttäjähanke on esimerkki siitä, miten luonnon monimuotoisuuden vaaliminen voidaan toteuttaa konkreettisina tekoina, jotka hyödyttävät niin luontoa kuin paikallisia asukkaita sekä alueella retkeileviä. Yhteistyö ja sitoutuminen yhteiseen ympäristötavoitteeseen takaavat, että Pilpan kaltaiset metsäalueet säilyvät elinvoimaisina tuleville sukupolville.

Voit lukea lisää Pölyttäjaparatiisihankkeesta Tapion verkkosivuilta.

Heikki Soininen

kaupunginmetsänhoitaja