Työllisyyspalvelun blogi: TE-palvelut siirtyvät kunnille – Kuopion työllisyysalueella on valmistauduttu tulevaan
Yksi julkisten palveluiden historian massiivisimmista muutoksista on pian edessämme. TE-toimistot lakkaavat ja työnvälityspalvelut siirtyvät valtiolta kunnille. 1.1.2025 alkaen Kuopion työllisyysalue vastaa Kuopion lisäksi 10 muun kunnan julkisista työnvälityspalveluista. Kaikki julkiset työnantajapalvelut löytyvät jatkossa saman katon alta.
Muutos on suuri, mutta Kuopiossa on valmistauduttu tulevaan. Kuopion seudun kuntakokeilu on toiminut ennen muutosta TE-palveluiden rinnalla ja opetellut sekä kehittänyt uusia toimintamalleja, jotta muutokseen oltaisiin mahdollisimman hyvin valmistautuneita ja palvelut toimivat jatkossakin kuopiolaisten – ja kaikkien muidenkin työllisyysalueen kuntien – yritysten suuntaan.
Ihmisten työllistäminen ja avointen työpaikkojen täyttäminen on jatkossakin päätehtävämme.
Vastuullamme on jatkossakin lakisääteisten palveluiden neuvonta työnantajille. Neuvomme palkkatukiasioissa, työkokeiluissa ja RekryKoulutuksissa. Mahdollistamme työpaikkailmoitusten avaamisen Työmarkkinatori-palveluumme ja pyrimme kohtaamaan työn ja tekijät mahdollisimman tehokkaasti.
Jokainen työkokeilumahdollisuus on tärkeä. Kuopion kuntakokeilun työnantaja- ja yrityspalveluiden kautta on syksystä 2022 alkaen välitetty lähes 100 työkokeilijaa 40 eri yritykseen. Kiitos kaikille yrityksille yhteistyöstä! Näistä yksi kolmannes on työllistynyt kokeilun jälkeen ja toinen kolmannes suuntautunut opiskelemaan ja tätä kautta kohti alan työmarkkinoita.
Toivottavasti yhä useammilla yrityksillä on mahdollisuus ottaa työkokeilijoita, sillä tällä mahdollisuudella on ennen kaikkea suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia ja yritys saattaa saada kokeilun päätteeksi itselleen osaavan tekijän palkkatyöhön.
Lakisääteisten palveluiden lisäksi olemme tehneet Kuopion kaupungin hankinnoilla työllistämisen neuvontaa työnantajille, etsineet näihin työllistettäviä henkilöitä ja neuvoneet työnantajia myös kaupungin kesätyöseteliasioissa.
Tärkeä toimintamme elementti on ollut tähän asti verkostotyö kaupungin eri yksiköiden ja muiden verkostokumppaneidemme kanssa. Yhteistyötoiminnan peruspilari säilyy taatusti jatkossakin palvelumme osana. Elinkeinotoimijat, ELY-keskus, oppilaitokset… nämä vain muutamia mainittuina. Kaikkien tahojen asiantuntemus, yhteiset tilaisuutemme ja vaihdetut ajatukset – kaikki nämä tulee jatkossakin hyödyntää yhteisen hyvän eteen – alueemme elinvoiman parantamiseksi.
Miten tämä toteutuu sitten jatkossa? Kuopion työllisyyspalveluiden tarjoama apu paranee entisestään. TE-toimistosta siirtyy joukko yritysasiantuntijoita, joilla on pitkä kokemus alueen yrityksen tilanteista ja vaiheista yritysten elinkaaren eri kohdissa. Tunnemme työllisyyspalveluissa jatkossakin niin yritysten tarpeet kuin työtä hakevat asiakkaamme.
Pyrimme mahdollisimman hyvään ”matchiin”, jotta työ ja tekijä kohtaisivat. Tämän uskallamme luvata koko työnantaja- ja yrityspalvelutiimin puolesta.
Kuopion työllisyysalueen Työnantaja- ja yrityspalveluiden yhteystiedot 2.1.2025 alkaen:
Työnantajien ja yritysten puhelinpalvelu arkisin klo 9–15 puh. 044 718 7500
Sähköposti: tyonavigaattori@kuopio.fi
Sosiaalinen media: @tyonavigaattori
Asiointipisteet Kuopiossa ja Siilinjärvellä:
- TyöNavigaattori Kuopio
Asemakatu 7, Kuopio
Avoinna arkisin klo 8–16 - TyöNavigaattori Siilinjärvi
Kuiluntie 3, 71800 Siilinjärvi
Avoinna 13.1. alkaen arkisin klo 9–12
Valtakunnallinen neuvontapalvelu yrityksille ja työnantajille 2.1.2025 alkaen:
Yritys-Suomi-neuvonta (ml. Työmarkkinatorin sähköisen asioinnin neuvonta)
- Ma-pe klo 9-15 puh. 0295 020 500
- Chat Työmarkkinatorilla
Yrittäjän talousapu -neuvonta
- Ma-pe klo 9-15 puh. 0295 024 880
Work in Finland -kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvonta
- 7.1.2025 alkaen ma-pe klo 9-15 puh. 0295 016 770
- Sähköposti wif.neuvonta@keha-keskus.fi
Työnantaja- ja yrityspalvelutiimi
Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu