Kuopion kaupunginvaltuuston päätökset 9.12.2024
Vuoden 2024 talousarviomuutokset
Kaupungin vuoden 2024 talousarvion sitovuusmääräysten mukaisesti palvelualueiden käyttötalousosassa sitova on toimintakate. Jos toimintakatteen arvioidaan ylittyvän talousarvioon merkitystä, on muutos tuotava valtuuston käsiteltäväksi. Investoinneissa sitovia ovat hankkeiden tai hankeryhmien investointimenot ja –tulot bruttomääräisinä. Määrärahamuutokset talousarvioon tehdään talousarviovuoden aikana.
Tilintarkastajat kiinnittivät vuoden 2023 tilinpäätöksen yhteydessä huomionsa vielä talousarviomuutostenkin jälkeen tapahtuneisiin talousarvioylityksiin. Tästä syystä lisämäärärahatarpeet on arvioitava talousarvion sitovuustasojen suhteen paremmin. Olennaiset poikkeamat on edelleen tuotava vielä toteutumisvertailujen valmistumisen jälkeen keväällä päätöksentekoon ja vahvistettava ennen tilinpäätöksen allekirjoitusta.
Talousarviomuutosten tarkoituksena ei kuitenkaan ole muokata talousarviosta tilinpäätösennustetta yksi yhteen vastaavaa, vaan tehdä asianmukaiset päätökset, jotta talousarvion sitovuutta ei olennaisilta osiltaan tietoisesti rikota. Talousarviomuutoksia ei välttämättä käyttötalouteen tehdä, jos toimintakate on paranemassa. Tänä vuonna kuitenkin joitakin olennaisia tuloarvioiden ennakoituja nousuja esitetään talousarviomuutoksiksi.
Käyttötalousosan muutokset käyvät tarkemmin ilmi esityslistalta: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki
Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se hyväksyy liitteessä esitetyt talousarviomuutokset vuodelle 2024 palvelualueiden ja yleishallinnon toimintakatteeseen sekä kaupungin talousarvion tuloslaskelma- rahoitus- ja investointiosaan. Muutosten kokonaisvaikutukset näkyvät liitteen tulos- ja rahoituslaskelmassa.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi liitteessä esitetyt talousarviomuutokset vuodelle 2024 palvelualueiden ja yleishallinnon toimintakatteeseen sekä kaupungin talousarvion tuloslaskelma- rahoitus- ja investointiosaan. Muutosten kokonaisvaikutukset näkyvät liitteen tulos- ja rahoituslaskelmassa.
Kaupunginvaltuuston kokouspäivät kevät 2025
Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
Hallintopalvelut on koonnut alustavati luonnoksen, jonka mukaan kaupunginvaltuusto kokoontuisi keväällä vuonna 2025 seuraavasti:
Varsinaiset kokoukset:
- ma 24.2. klo 18:00
- ma 24.3. klo 18:00
- ma 14.4. klo 18:00
- ma 19.5. klo 18:00
Kaupunginvaltuuston seminaarit, iltakoulut ja infot:
- ma 20.1. klo 17:00 Valtuuston iltakoulu
- ma 10.3. klo 17:00 Valtuuston iltakoulu
- ma 12.5. klo 9:00-16:00 Strategiaseminaari
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto kokoontuu keväällä vuonna 2025 selostuksessa mainittuina päivinä.
Kaupunginhallitus hyväksyi, että kaupunginvaltuusto kokoontuu keväällä vuonna 2025 selostuksessa mainittuina päivinä.
Vastaus valtuustoaloitteeseen kaupunkilaisraatien perustamiseksi
SDP:n valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan 27.11.2023, että Kuopioon perustetaan kaupunkilaisraateja tukemaan päätöksentekoa kaupunkiympäristön muutoksia koskevissa asioissa.
Aloitteessa todetaan, että kaupunkilaisten osallistuminen kaupunkiympäristön suunnitteluun on merkittävä voimavara. On tärkeää sekä ympäristön viihtyisyyden että yhteisöllisyyden kannalta, että kaupunkilaiset voivat vaikuttaa elinympäristöönsä. Osallistamisen tarve ei koske vain kaupunkiympäristöä, vaan yhtä lailla mm. kaupungin järjestämiä palveluita. Kuntalain (8.2.2019/175, 22 §) mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2025 – 2028
Aihetta käsiteltiin kaupunginhallituksessa: Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 353:
a. Kaupunginhallitus esittää ylimääräisenä asiana 9.12.2024 kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2028 taloussuunnitelman siihen liittyvine tavoitteineen, yleis- ja erityisperusteluineen sekä sitovuus- ja toimintaohjeineen.
b. Talousarviossa annetaan valtuutus jatkaa jo aloitetut, mutta tilinpäätöksessä 2024 keskeneräisiksi todettavat investointihankkeet vuodelle 2025 varatun kohdekohtaisen määrärahan puitteissa tai sisältyen nk. hankkeiden päättämiseen varattuun määrärahaan.
c. Kaupunginvaltuusto antaa kaupunginhallitukselle valtuuden käynnistää uusien yritystilojen ja – alueiden rakentamis- ja ostohankkeita sekä kaupungin kehityksen kannalta olennaisia investointeina käsiteltäviä kumppanuus- ja kehityshankkeita kokonaiskustannusarvioltaan enintään 5 milj. euron rajaan saakka. Mahdolliset hankkeet tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarviomuutoksina.
d. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa talousjohtajan nostamaan talousarviovuoden aikana enintään talousarvion rahoituslaskelman pitkäaikaisten lainojen lisäyksen osoittaman määrän rahoitusta kaupungin maksuvalmiuden sitä edellyttäessä, kilpailuttamaan rahoituksen hankinnan, sopimaan tarkemmat lainaehdot sekä nostoajankohdat. Lisäksi valtuusto oikeuttaa talousjohtajan ylittämään lainojen nettomuutoksen sillä määrällä, millä edellä kohdassa 3 tarkoitettuja toimenpiteitä toteutetaan käynnistämisvaltuuden puitteissa talousarviovuoden aikana.
e. Kaupunginvaltuusto valtuuttaa talousjohtajan nostamaan tilapäisluottoa enintään 50 milj. euroa maksuvalmiuden turvaamiseksi.
f. Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se korottaa poikkeuksellisesti talouden tasapainotustoimenpiteenä Kuopion Tilapalvelujen peruspääoman koron 17.700.000 euroon vuonna 2025.
g. Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se sisällyttää Kuopion työllisyysalueen taseyksikön 1.1.2025 alkaen kaupungin talousarvioon ja hyväksyy taseyksikön avaavan taseen muodostamisen periaatteet.
Talous- ja omistajaohjaus oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.
Esitys kokonaisuudessaan löytyy kokouslistalta: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki
Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se aloittaa talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2025 – 2028 käsittelyn kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
Kaupunginhallitus aloitti talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2025 – 2028 käsittelyn kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
**
Esityslista kokonaisuudessaan: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki