Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 9.12.2024
Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä suoritettavat maksut 1.1.2025 alkaen
Rakentamislaki (751/2023) tulee voimaan 1.1.2025. Lakia sovelletaan 1.1.2025 alkaen vireille tuleviin asioihin. Rakentamislaki (751/2023) korvaa vuodesta 2000 voimassa olleen maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999).
Nyt esitettävät rakennusvalvontataksan yleiset perusteet vastaavat vuonna 1999 hyväksyttyjä ja toimiviksi todettuja yleisiä perusteita. Ne on nyt kuitenkin muokattu vastaamaan rakentamislain säännöksiä. Ympäristö- ja rakennuslautakunta pitää tarkoituksenmukaisena, että kaupunginvaltuusto päättäisi uusista rakennusvalvontataksan yleisistä perusteista ja maksuista Kuopion ja Suonenjoen kaupunkien alueella.
Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta on viimeksi 13.12.2018 päättänyt rakennusvalvonnan maksujen tarkistamisesta. Rakentamislain voimaantulon johdosta rakennusvalvontataksa tulee uudistaa.
Rakentamislain myötä nykyisistä toimenpideluvista 65 prosenttia ja rakennusluvista 18 prosenttia vapautuu lupakäytännöstä, joka niiltä osin aiheuttaa nostopainetta taksoihin samoin kuin rakentamisen suhdanne. Kuopion taksa jäänee esitetystä tarkistuksesta huolimatta Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukosta keskiarvoon ei kallein mutta ei myöskään halvin.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se
a. hyväksyy ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi rakennusvalvontataksan yleiset perusteet ja liitteenä olevan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksut noudatettavaksi 1.1.2025 alkaen Kuopion ja Suonenjoen kaupunkien alueella.
b. hyväksyy ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle että, yleisiä perusteita ja taksaa noudatetaan kuntalain 143 §:n nojalla mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Siilinjärven ja Lapinlahden työvoimapalvelujen henkilöstön siirtyminen Kuopion kaupungin palvelukseen
Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu ja siihen liittyvät tehtävät siirtyvät työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetuille työvoimaviranomaisille 1.1.2025. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee sopia työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä kuntalain (410/2015) tarkoittamassa lakisääteisessä yhteistoiminnassa. Kuopion työllisyysalueen kunnat ovat sopineet työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksella laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä säädettyjen työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä Kuopion työllisyysalueella. Kuopion työllisyysalueen vastuukuntana ja palveluiden järjestäjänä koko työllisyysalueella toimii Kuopion kaupunki.
Kuopion työllisyysalueen kuntien välisellä yhteistoimintasopimuksella (24.8.2023) on sovittu myös henkilöstön siirtymisestä Kuopion kaupungin palvelukseen. Yhteistoimintasopimuksella on sovittu, että jäsenkunnista työllisyysalueelle siirtyvä henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella Kuopion kaupungin palvelukseen.
Siilinjärvi ja Lapinlahti ovat olleet työllisyyden kuntakokeilussa mukana ja tässä toiminnassa työvoimapalveluita hoitanut henkilöstö siirtyy samassa tehtävässä Kuopion kaupungin työllisyyspalveluihin kuntien välisellä henkilöstön siirtosopimuksella. Kunnat kuuluvat Kuopion työllisyysalueeseen, joka hoitaa alueen kunnille kuuluvaa lakisääteistä tehtävää.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se
a. hyväksyy Siilinjärven ja Lapinlahden kuntien kanssa tehtävät henkilöstön siirtosopimukset ja
b. valtuuttaa työllisyysjohtaja Pirjo Oksasen tekemään sopimuksiin mahdolliset teknisluonteiset muutokset sekä allekirjoittamaan em. sopimukset.
Kuntalain (410/2015) 143 §:n mukaisesti päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Kaupunginjohtaja veti asian pois listalta.
Alueen varaaminen Sorsasalosta kiinteistöstä 297-22-21-12 / KIC InnoEnergy S.E
KIC InnoEnergy S.E (jäljempänä ”yhtiö”) haluaa varata Sorsasalosta teollisuustontin. Tontti varataan teollisen mittakaavan laitoksen suunnittelua varten. Laitoksen tarkoituksena on valmistaa uusiutuvia polttoaineita. Tuotannossa käytetään raaka-aineina muiden teollisten toimijoiden sivuvirtoja sekä sähköenergiaa.
Yhtiön kanssa on tarkoitus tehdä tontin varaamisesta varaussopimus, jonka luonnos liitteineen on asialistan liitteenä. Alkuvaiheessa yhtiölle varataan 30.6.2025 asti kaksi vaihtoehtoista noin 20 ha:n ja noin 18,9 ha:n aluetta, jotka kuuluvat kaupungin omistamaan tonttiin 297-22-21-12. Yhtiö ilmoittaa mainittuun määräaikaan mennessä, kumpaan alueeseen varaus määräajan jälkeen kohdistuu.
Varaussopimuksessa sovitaan tulevista tontin vuokrausehdoista. Varaussopimuksessa otetaan kantaa myös tontin myyntihintaan. Varaussopimus ei ole kiinteistökaupan esisopimus. Osapuolet neuvottelevat tontin myyntiä koskevan esisopimuksen siten, että Yhtiöllä on oikeus ostaa muodostettava tontti omaksi sitten, kun tehdas on rakennettu valmiiksi. Tarkemmat ehdot ilmenevät asialistan liitteenä olevasta varaussopimusluonnoksesta.
Tontin myyntimahdollisuutta esitetään, koska se parantaa työllisyysvaikutuksiltaan positiivisen kansainvälisen teollisen investoinnin toteutumismahdollisuutta Kuopioon. Alustavien arvioiden mukaan laitoksen vaikutukset ympäristöön ovat pienet.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se
a. Hyväksyy asialistan liitteenä olevan KIC InnoEnergy S.E:n kanssa perustettavan yhtiön lukuun tehtävän varaussopimuksen.
b. Sopimukseen saadaan tehdä tarpeelliset teknisluontoiset korjaukset ja lisäykset kansliatoimenpitein.
c. Toteaa, että päätös saadaan kuntalain 143 §:n nojalla panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen yleissuunnitelman hyväksyminen
Kuopion kaupunginhallituksen 26.4.2004 § 249 hyväksymä Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen yleissuunnitelma on tarkistettu 2023–2024 ja siitä on laadittu nähtäville asetettava yleissuunnitelmaluonnos. Lähtökohtana on ollut päivittää vuoden 2004 jälkeen käyttäjien esille tuomat tarpeet uusille radoille, lajeille sekä tarve päivittää yleissuunnitelmasta rakennetut ja toteuttamatta olevat alueet.
Alueen nykyinen ympäristölupa on tarpeen päivittää ja uusi ympäristölupahakemus edellyttää yleissuunnitelman päivittämistä. Yleissuunnitelma on alueen kehittämistä ohjaava pitkäaikainen aluevaraussuunnitelma. Suunnitelman mukainen rakentamisaikajänteen arvioidaan olevan pitkä, arviolta 20–30 vuotta. Tähän vaikuttaa uusien toimintojen rahoitus- ja toteutustapa.
Tarkistetulla yleissuunnitelmalla ohjataan alueen jatkokehittämistä ja sen avulla voidaan määrittää alueen tulevia suunnittelu-, lupaprosessi-, investointi- ja rakentamistarpeita. Lisäksi yleissuunnitelmalla vastataan osaltaan valtuustoaloitteeseen ampumaharrastuksen mahdollisuuksien parantamiseksi Kuopion alueella, johon Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta antoi vastineen 7.9.2022 § 61.
Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 28.8.2024 § 145 hyväksynyt otsikossa mainitun yleissuunnitelmaluonnoksen nähtäville. Suunnitelma oli nähtävillä 5.9.–6.10.2024 valtuustotalolla (Suokatu 42), kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalvelussa sekä osoitteessa www.kuopio.fi/ilmoitustaulu. Nähtävänäoloaikana lausuntoja saatiin kahdeksan kappaletta ja muistutuksia yksi. Nähtävilläoloaikana saatujen lausuntojen ja muistutusten perusteella yleissuunnitelmaluonnokseen on tehty muutoksia. Päivitetyt suunnitelma-asiakirjat ovat esityksen liitteenä.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se merkitsee asian tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Päivitetty Kuopion kaupungin hankintaohjelma
Kuopion kaupungille on laadittu talouden tasapainotusohjelma vuosille 2024–2027. Tasapainotusohjelmassa on asetettu tavoite kaupungin hankintaosaamisen kehittämiselle ja hankintojen ja hankintaprosessien kustannustason tehostamiselle. Tämän johdosta on syksyn 2024 aikana päivitetty Kuopion kaupungin hankintaohjelma. Päivitetty hankintaohjelma käsittää Kuopion kaupungin hankintalinjaukset vuosille 2025–2030.
Hankintaohjelman päivityksen yhteydessä on asetettu tavoitetasot hankintaohjelman mittareille vuodelle 2025. Hankintaohjelman päivityksen yhteydessä päivitetään myös hankinta- ja pienhankintaohjeet.
Hankintaohjelman päivitystyötä on tehty vuorovaikutuksessa Kuopion kaupungin alueellisen ympäristönsuojelun, Työllisyyspalvelun, Tilapalveluiden sekä Tietohallinnon kanssa. Päivitetyt asiakirjat ovat olleet kommentoitavana kaupungin palvelualueilla ja taseyksiköllä, alueen yritysjärjestöillä sekä kaupungin sidosyksiköillä ja oleellisimmilla tytär- ja osakkuusyhteisöillä.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn hankintaohjelman ja hankintaohjelman mittareiden tavoitetasot vuodelle 2025 ja saattaa ne edelleen hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle.
Keskustelun kuluessa jäsen Sallamaarit Markkanen teki kannatetun muutosesityksen: lisäys: raaka-aineiden kotimaisuusasteelle (liha-, kala-, kasvis- ja maitotuotteet) asetetaan mittari.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Asunto-osakkeen myynti
Kaupunki on saanut Valtiokonttorin päätöksellä omistukseensa Asunto Oy Loimuharju -nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa A 5 (2h+k, 55,5 m2). Omaisuus on tarkoituksenmukaista myydä ja varat tulee osoittaa haettuun tarkoitukseen (kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja hyvinvointierojen kaventamiseen liikunnan, kulttuurin ja osallisuuden keinoin).
Kohde on ollut markkinoitavana kahdella eri kiinteistönvälittäjällä. Kohdetta on markkinoitu myös mm. Kiinteistömaailma.fi ja Etuovi.com portaaleissa. Kohteesta on saatu liitteenä oleva tarjous (pvm. 17.10.2024), jota voidaan pitää kohtuullisena ja vallitsevaa markkinahintaa vastaavana.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy liitteenä olevan tarjouksen ja valtuuttaa tilapäällikkö Kai Andersinin allekirjoittamaan kauppakirjan kaupungin puolesta.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Sovintosopimuksen hyväksyminen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT (jäljempänä KT) on Kuopion kaupunkia edustavana järjestönä käynyt keskusneuvotteluja alueellisen pelastustoimen työntekijöitä edustavan palkansaajajärjestön kanssa työntekijöiden suorittaman varallaolon lukemiseksi työajaksi.
Neuvottelujen ja asiaa koskevan oikeuskäytännön perusteella KT esittää asian ratkaisemista sovinnollisesti siten, että varallaolo katsotaan työajaksi ja kaupunki suorittaa palkkasaatavat takautuvasti erikseen tehtävien työntekijäkohtaisten laskelmien mukaisesti. Takautuvasti maksettavien palkkojen yhteismäärä viivästyskorkoineen on n. 1,032 Me.
Kaupunginhallitus on käsitellyt mainittua asiaa kokouksessaan 12.8.2024 ja päättänyt, että asiassa pyritään sovintoratkaisuun.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki osaltaan hyväksyy liitteenä olevan sovintosopimuksen ja kaupunginlakimies Vesa Toivanen valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus. Sopimukseen voidaan tehdä vähäisiä muutoksia kansliatoimenpitein.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Sovintosopimuksen hyväksyminen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT (jäljempänä KT) on Kuopion kaupunkia edustavana järjestönä käynyt keskusneuvotteluja alueellisen pelastustoimen työntekijöitä edustavan palkansaajajärjestön kanssa ja erimielisyys koskee työehtosopimimuksen (TS) määrittelemän lisätyökorvauksen maksamista arkipyhäviikoilta takautuvasti.
Käytyjen neuvottelujen perusteella KT esittää asian ratkaisemista sovinnollisesti siten, että lisätyökorvaukset maksetaan takautuvasti ja työntekijäkohtaisten laskelmien mukaisesti. Takautuvasti maksettavien palkkojen yhteismäärä on n. 150.000 euroa.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki osaltaan hyväksyy liitteenä olevan sovintosopimuksen ja kaupunginlakimies Vesa Toivanen valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus. Sopimukseen voidaan tehdä vähäisiä muutoksia kansliatoimenpitein.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasäännön muutos
Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen (HEP) ja Kasvun ja oppimisen palvelualueen (KOP) henkilöstö- ja hallintopäällikön sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen (KYP) hallinto- ja talouspäällikön virantoimitusvelvollisuutta on muutettu siten, että näiden tehtävänkuvasta poistuu virkavastuu ”huolehtia toimielinten päätöksenteon valmistelun koordinoinnista ja päätösten toimeenpanosta” / ”huolehtia luottamushenkilöpäätöksenteon valmistelun koordinoinnista ja päätösten toimeenpanosta”. Kyseinen koordinoinnista ja toimeenpanosta huolehtiminen siirtyy ELKO:n hallintopalveluihin ja tämä tulee lisätä Elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasääntöön.
ELKO:n hallintopalveluihin on perustettu päätöksenteon tuen yksikkö. Edellä mainituilta palvelualueilta on siirtynyt päätöksenteon tuen yksikköön kaksi työntekijää. Muutosten perusteluna ovat Haltuun projektissa todetut toiminnan uudelleenjärjestelyt. Haltuun-hankkeen tavoitteena on koota hallinto- ja tukipalvelut suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kaupungin Haltuun -hanketta on hallintopalvelujen päätöksenteon tuen yksikön muodostamisen osalta viety eteenpäin kaupunginjohtajan johtoryhmän hyväksymien linjausten mukaisesti.
Palvelualueiden johdon talous-, henkilöstö-, tietohallinnon- ja yleishallinnon tehtävissä työskentelevät henkilöt kootaan talousjohtajan, henkilöstöjohtajan, tietohallintojohtajan ja hallintojohtajan alaisuuteen.
Työllisyyspalvelujen 1.1.2025 voimaan tuleva uudistus useiden lakimuutosten myötä aiheuttaa kokonaisvaltaisia muutoksia toimintasääntöön työllisyyspalvelujen osalta. Uusi työllisyyspalvelujen toimintasääntö on esitetty liitteessä, jota tarkennetaan toimintasääntöön lisättävällä työllisyyspalvelun toimivallan delegointisäännöllä.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy Elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualueen liitteenä olevan toimintasäännön.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
______________________________________
Kaupunginhallituksen kokouslista liitteineen on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki