Hatsalan ja Minna Canthin koulut ovat turvallisia oppimisympäristöjä

Hatsalan koulu on elinkaarensa loppupuolella, mutta käytössä olevat tilat pidetään terveellisenä ja turvallisena moniammatillisen yhteistyön avulla. Kuopion kaupungin tilapalvelut huolehtii tehostetusti koulun tiloista. Hatsalan koulun oppilaiden opetus järjestyy turvallisissa tiloissa myös jatkossa, huolimatta uuden Hatsalan koulun rakentamisen aikataulusta. Terveellinen väistötila järjestetään Hatsalan koululle uuden koulun rakentamisen ajaksi.

Nykyistä Minna Canthin koulua pidetään tehostetuin ylläpitotoimin terveellisenä ja turvallisena oppimis- ja työskentely-ympäristönä jatkossakin. Koulurakennukseen on tehty vuosina 2018–2022 sisäilman laatua parantavia korjauksia, joilla tavoitellaan parempia olosuhteita ja sisäilmaa 10 vuodeksi eteenpäin. Rakennus on nykykuntoisena sopiva koulukäyttöön 2030-luvulle saakka. Puheet koulun sisäilmaongelmasta eivät perustu tosiasioihin, ja luottamushenkilöiltä muun tiedon levittäminen on vastuutonta.

Lykkäämällä koulu- ja päiväkotihankkeita pyritään pitämään kiinni valtuuston tekemistä päätöksistä. Talouden tasapainotusohjelmassa kaupungin vuosittainen investointikatto on asetettu 75 miljoonaan euroon. Yhdyskuntarakentamiseen siitä menee noin puolet, joten käytännössä investointilistalle mahtuu yksi isompi rakennushanke alkamaan vuosittain. Kaupungin talous on vielä alijäämäinen ja investoinnit joudutaan tekemään ottamalla lisää velkaa. Tärkeitäkin rakennushankkeita on lykättävä, jotta talous saadaan tasapainoon ja velkaantuminen pysähtymään.

Palveluverkkoselvitys on valtuuston edellyttämä toimenpide, joka valmistuu ensi keväänä. Sen pohjalta luodaan kokonaiskuva tulevista päiväkoti- ja kouluhankkeista. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös muiden kaupungin palveluiden tilatarve. Hatsalan koulu kytkeytyy palveluverkkoselvitykseen, eikä se ole ainoa peruskorjausta tai uudisrakennusta tarvitseva koulukiinteistö. On tärkeä päivittää tilannekuva ja priorisoida rakennushankkeet tulevien vuosien investointiohjelmaan.

Kritiikki viranhaltijavalmisteluun liittyen on kohtuutonta. Kaupungin toimintaympäristö on talouden heikentyessä muuttunut olennaisesti ja aikaisempia suunnitelmia on tarkistettava ja päivitettävä. Kaupunginvaltuuston hyväksymä talouden tasapainotusohjelma on velvoittava. Osana tasapainotusohjelmaa valtuusto päätti koulujen oppilasmäärien raja-arvoista, joiden alittuessa käynnistetään lakkauttamisprosessi, ja että palvelutuotannolle tarpeettomista tiloista luovutaan mahdollisimman pian. Virkavastuulla toimivina teemme tätä työtä kaikkien kaupunkilaisten hyväksi yhdessä päättäjien kanssa.

Pekka Vähäkangas
Apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Väänänen
Toimitilajohtaja