Puijon lakialueen ja tienvarren pystylahoja puita kaadetaan 3.–5. joulukuuta
Kuopion kaupunki kaataa tällä viikolla tiistain ja torstain välisenä aikana pystylahoja puita Puijon lakialueella ja Puijontien varressa. Toiminta-alueella, joka ulottuu noin 100 metrin päähän tiestä, laki-alueen parkkipaikoista ja palveluista, ei ole syytä liikkua työmaan läheisyydessä metsässä eikä luontopoluilla. Lisäksi Puijontiellä ja laki-alueella liikkuvien on noudatettava erityistä varovaisuutta ja seurattava tarkasti liikenteenohjausta.
Kaadettavat puut sijaitsevat hyvin lähellä rakennuksia ja tietä sekä parkkialueita, joten liikkuminen saatetaan tilapäisesti estää ja liikenne katkaista osalla aluetta. Puijon palveluita voi kuitenkin käyttää normaalisti. Kaadot alkavat tiistaina 3.12. lakialueelta ja siirtyvät sieltä seuraavien päivien aikana Puijontien varsille. Metsurityötä tehdään klo 7–16 arkipäivinä.
Puijon luonnonsuojelualueen kuusien kuolemat ovat lisääntyneet viime vuosina nopeasti. Osaksi syynä on kaarnakuoriaisten aiheuttamat vauriot, joiden taustalla on kuumien ja kuivien kesien kuusille aiheuttama stressi. Puut ovat silloin erittäin herkkiä kuoriaisvaurioille. Puijolla ei kuitenkaan ole todettu mitään kaarnakuoriaisten massaesiintymisiä.
Puijon luonnonsuojelualueen puuston keski-ikä on korkea, joten alueella on meneillään myös metsien luonnontilaistumiskehitys, jossa vanhat kuuset antavat tilaa uusille puille. On luonnollista ja hyväkin, että puita kuolee pystyyn ja niitä kaatuu maahan. Koska suojelualue on erittäin suosittua virkistysaluetta ja siellä on myös paljon muuta liikkumista, joudutaan lahoja puita ajoittain kaatamaan turvallisuussyistä. Kaadettavia runkoja on nyt kaikkiaan noin 50–100. Osa kuolleistakin puista jätetään pystyyn ja niiden kuntoa seurataan vuosittain mm. kääpien avulla.
Edellisen kerran suuri määrä kuolleita puita on kaadettu Puijon vanhimmalta suojelualueelta noin 10 vuotta sitten. Ulkoilureittien ja luontopolkujen varsilta puita kaadetaan vuosittain. Myös muutamia eläviä puita on jouduttu kaatamaan, koska ne ovat jääneet puolittain kaatuneiksi eli ns. konkeloon toisia puita vasten.
– Äskettäinen Jari-myrsky kaatoi melko paljon kuusia Puijollakin ja metsässä on ainakin satakunta uutta tuulenkaatoa, arvioi luonnonsuojelusuunnittelija Kalle Ruokolainen Kuopion kaupungin alueellisista ympäristönsuojelupalveluista.