Yli 200 pohjoissavolaista on selvittänyt hiilijalanjälkensä Ilmastosisua arkeen! -kampanjassa

Ilmastosisua arkeen -kampanjan kuvituskuva.

Suosituimmat valitut elämäntapamuutokset ovat ”ei mainoksia, kiitos” -tarran käyttö ja kasvisruokapäivän pitäminen. Oman suunnitelman tehneet vähentävät vuodessa yli 62 000 kgCO2e (hiilidioksidiekvivalentti).

Keväällä alkaneessa Ilmastosisua arkeen! -kampanjassa jo 229 pohjoissavolaista on tehnyt Sitran elämäntapatestin, jolla voi mitata oman hiilijalanjälkensä eli kasvihuonekaasupäästönsä. Testi mittaa ihmisen omien vastausten perusteella karkean ilmastopäästön määrän, joka syntyy asumisesta, liikkumisesta, ruuasta ja tavaroista/palveluista. Kun testi on tehty, antaa hiilijalanjälkilaskuri useita niin vastaajalle kohdennettuja kuin muitakin suositeltuja muutosvinkkejä, joilla voi vähentää omaa hiilijalanjälkeään.

Ilmastosisua arkeen! -kampanjassa voi testin jälkeen tehdä lisäksi myös oman suunnitelman hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Suunnitelman onkin tehnyt yli 60 vastaajaa. Näissä suunnitelmissa suosituin elämäntapamuutos on ollut ”ei mainoksia, kiitos” -tarran liimaaminen postilaatikkoon tai postiluukun viereen. Sen on ottanut käyttöön noin 37 prosenttia suunnitelman tekijöistä. Tällä muutoksella vähennetään paperijätteen määrää.

Seuraavaksi suosituimpia elämäntapamuutoksia ovat olleet kasvisruokapäivän pitäminen (noin 22 prosenttia), tavaroiden ja vaatteiden korjaaminen (17), sijoittaminen kestäviä palveluita ja tuotteita tuottaviin yrityksiin (15), oman kauppakassin käyttäminen (13) ja asuinhuonelämpötilan lasku (12).

Elämäntapamuutokset vähentävät hiilijalanjälkeä eri määriä. Kun esimerkiksi oman ruokakassin käyttö voi jollekin merkitä 10 kgCO2e (hiilidioksidiekvivalentti kuvaa eri kasvihuonekaasupäästöjen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta) vähennystä vuodessa, niin huonelämpötilan yhden asteen lasku vähentääkin nyrkkisäännön mukaan viisi prosenttia lämmitystarvetta ja polttoöljyllä lämpiävässä talossa hiilijalanjälkikin voi kutistua silloin useita kymmeniä kiloja. Viikoittaisten kasvisruokapäivien pitäminen voi vastaajan elämäntilanteesta riippuen vähentää vuodessa yli sata CO2e-kiloa ja tavaroiden sekä vaatteiden ostaminen käytettyinä vielä enemmän. Pitää myös muistaa, että tietyt ilmastoteot säästävät myös rahaa ja edistävät terveyttä, kuten polkupyörän käyttö auton sijaan.

Vaikuttavampia toimia Sitran vinkkilistoissa olisivat esimerkiksi öljylämmityksen vaihto ilma-vesilämpöpumppuun tai polttomoottoriauton vaihto sähköautoon, mutta nämä elämäntapamuutokset ovat monille kalliita ratkaisuja.

Elämäntapatestissä voikin myös ohittaa tarjottuja vinkkejä. Ilmastosisua arkeen! -kampanjassa saaduissa vastauksissa tällaisia ovat olleet erityisesti oman asunnon huoneen vuokraaminen ulkopuolisille, muuttaessa vaihto pienempään asuntoon, julkisten liikennevälineiden käyttö ja vegaaniksi ryhtyminen. Suurimmat syyt tarjottujen kaikkien eri vinkkien ohittamiseen ovat olleet sellaisia, etteivät ne ole vastaajalle mahdollisia omassa elämäntilanteessa tai omalla asuinalueella. Kolmanneksi yleisin syy on, että teot ovat liian kalliita toteuttaa ja neljänneksi yleisin, että muutos vie liika aikaa tai voimia.

Testissä voi myös valita kohdan, joka kertoo tarjotun hiilijalanjälkeä pienentävän vinkin olevan jo käytössä. Eniten vastaajat totesivat käyttävänsä ostoksilla jo omaa kauppakassia ja lajittelevansa jätejakeet erikseen.

Yli 62 tonnia vähemmän

Testin tehneiden pohjoissavolaisten keskimääräinen hiilijalanjälki on 6423 kgCO2e vuodessa, kun Sitran mukaan kaikkien suomalaisten keskiarvo on 8900 kiloa. Elämäntapatestin ja suunnitelman tehneet 60 pohjoissavolaista tavoittelevat elämäntapamuutoksilla vähentävänsä keskimäärin 1045 kgCO2e vuodessa, mikä tarkoittaa yhteensä yli 62 000 kiloa vuodessa.

Ilmastosisua arkeen -kampanja on Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon eli SISU-ilmastohankkeen ja kampanjassa tehdään yhteistyötä Sitran kanssa. Kampanja on suunnattu erityisesti Pohjois-Savon asukkaille. Kampanja on käynnissä vielä marraskuun eli elämäntapatestiin ehtii siis edelleen vastaamaan ja tekemään myös oman suunnitelmansa hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Kampanjan palkintojen arvontaan osallistuaksesi tulee täyttää kampanjan ilmoittautumislomake sekä kokeilla ilmastotekojen tekemistä noin kuukauden ajan. Tämän jälkeen seurantalomakkeen täyttäneet osallistuvat kampanjan palkintojen arvontaan, jossa voi voittaa lomapäivät Tahkolla.

Kampanjan osallistumisohjeet ja lomakkeet löytyvät SISU-hankkeen Ilmastosisua arkeen -kampanjan verkkosivuilta.

Elämäntapamuutoksen suunnitelman tehneiden tilastoja on koottu vain yleisesti, eikä niitä voi yksilöidä suunnitelman tekijöihin.

Ilmastosisua arkeen -kampanjan osallistumisohjeet löytyvät SISU-ilmastohankkeen pohjoissavonsisu.fi/ilmastosisua-arkeen/ -sivustolta. Sivuilta löytää myös SISUn ilmastokoordinaattoreiden omia ilmastotekoja. Ilmastokoordinaattori Anssi Kemppisen yksi ilmastoteko on kuusentaimien istuttaminen joutomaalle. Kuva: Anssi Kemppinen