Ilmasto- ja ympäristöturvallisuus ovat keskeinen osa kokonaisturvallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä

Lähikuva aikuisen käsistä, jotka ojentavat pientä maapalloa lapsen käsiin.

Savonia ja Kuopion kaupunki järjestivät Inhimillinen turvallisuus ilmasto- ja ympäristökriisissä -keskustelutilaisuuden Joensuussa 1.10.2024 osana Itä-Suomen yliopiston Nato-rahoitteista turvallisuusseminaaria Resilience as a deterrence strategy: Towards a comprehensive security panorama.

Keskustelussa käsiteltiin yhteiskunnan varautumista ilmasto- ja ympäristöriskeihin kokonaisturvallisuuden viitekehyksessä, huomioiden heikoimmassa asemassa olevat. Keskustelutilaisuuteen oli kutsuttu kaksikymmentä yhteiskunnan eri aloilla työskentelevää rauhan, turvallisuuden, ilmasto- ja ympäristötyön sekä hyvinvoinnin, tutkimuksen ja koulutuksen ammattilaista.

Keskustelun keskeisenä viitekehyksenä oli Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) julkaisema arvio, jonka mukaan Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa, ja ilmastoriskit uhkaavat sen energia- ja elintarviketurvallisuutta, ekosysteemejä, infrastruktuuria, vesivaroja, taloudellista vakautta ja ihmisten terveyttä. Monet näistä riskeistä ovat jo saavuttaneet kriittisen tason ja voivat muuttua katastrofaalisiksi ilman kiireellisiä ja päättäväisiä toimia.

Savonian ja Kuopion kaupungin järjestämässä tilaisuudessa keskusteli parikymmentä ammattilaista yhteiskunnan eri aloilta.

Natolla aktiivinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa

Nato kertoo huomioivansa ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset jäsenmailleen ja määrittelee itselleen aktiivisen roolin kattavassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sotilasliitto pyrkii lisäämään jäsenmaiden tietoisuutta ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksista ja kehittää selkeitä toimenpiteitä uhkien lieventämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. 

Keskustelussa nousi vahvasti esille se, että meillä Suomessa on tartuttava entistä päättäväisemmin ilmastoriskien hallintaan ihmisten ja hyvinvoinnin suojelemiseksi. Lisäksi korostui ympäristöturvallisuus, jonka toivottiin nousevan ilmastotyön rinnalle, koska luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen eli luontokato vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Suomi tekee kansainvälisten organisaatioiden, kuten YK, EU ja ETYJ, kanssa yhteistyötä ilmasto- ja ympäristöturvallisuuskysymysten parissa. Joensuun keskustelulla haluttiin vahvistaa linkkiä Naton ilmasto- ja ympäristöturvallisuustoimintaan. Keskustelulla haluttiin myös muistuttaa meitä itseämme, miten vahvistamme elintärkeiden palvelujen resilienssiä sekä tuemme asukkaiden kriisinkestävyyttä niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Näin keskustelu linkittyi vahvasti itäisen Suomen kokonaisturvallisuustyöhön, jota edistetään niin Kuopioon valmisteilla olevassa kansallisessa kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksessa kuin Pohjois-Savon liiton koordinoimassa kokonaisturvallisuuden klusterin kehittämisessä.

Lisätietoja keskustelun vetäjiltä:

Jyri Wuorisalo, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, jyri.wuorisalo@savonia.fi

Arto Holopainen, innovaatiopäällikkö, Kuopion kaupunki, arto.holopainen@kuopio.fi