Nilsiän Rantapuiston lähiliikuntapaikan peruskorjaus alkaa
Nilsiän kirkonkylän pohjoislaidalla, Syvärin rannalla, venesataman vieressä sijaitsevan Rantapuiston lähiliikuntapaikan peruskorjaus alkaa elokuussa, viikolla 34. Hankkeen urakka-aika on vuoden 2025 kesäkuun loppuun saakka.
Urakassa rakennetaan uudet ulkokuntoilualueet ja leikkipaikat sekä kunnostetaan rantalentopallokenttä. Lisäksi liikuntapaikan viheralueet ja puistokäytävät uusitaan ja nykyinen valaistus kunnostetaan. Hankkeeseen kuuluu myös vesihuollon uusiminen Vanhankirkontien ja Laitilantien välillä.
Työmaa-alueet suojataan. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Oleskelu ja liikkuminen työmaa-alueen sisäpuolella on ehdottomasti kielletty koko työmaan ajan. Matonpesupaikan ja veneluiskan käyttö sekä kulku rannan venepaikoille järjestetään työmaan aikana.
Pahoittelemme rakennustöistä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.
Urakan toteuttajana on Oteran Oy Kuopion kaupungin ja Kuopion Vesi Oy:n toimeksiannosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta 250 000 euroa.