Kuopion kaupunki julkaisee uudistetun hyvinvoinnin tapahtumakalenterin 

Kuntalaisten, järjestöjen sekä muiden hyvinvointia edistävien toimijoiden ja organisaatioiden tapahtumien markkinointiin suunnattu Kuopion Seinä -tapahtumakalenteri on uudistunut! Kuopion Seinä löytyy myös uudistuksen jälkeen tutusta osoitteesta kuopionseina.fi

Palvelu on nyt sulautunut osaksi Kuopion kaupungin pääsivustoa ja brändi-ilmettä, mahdollistaen kuntalaisten omien tapahtumien markkinoinnin. Kuopion kaupungin kulttuurisuunnittelija Jonna Forsman kertoo Kuopion Seinän olleen käytössä vuodesta 2017 alkaen. Siitä saakka asukkaat, eri alojen toimijat ja mm. järjestöt ovat voineet ilmoittaa Seinälle kaikille avoimia ja asukkaiden hyvinvointia edistäviä tapahtumia.  

“Kaikki tapahtumat kaupunginosatapahtumista kuin kyläjuhliin ovat asukkaille yhtä arvokkaita. Seinälle voi viedä sekä pienimuotoisia että isompia tilaisuuksia ja tapahtumia.”

Jonna Forsman, kulttuurisuunnittelija 

Toiminnallisuuksiltaan palvelu pysyy entisenlaisena. Uudistus tarjoaa käyttäjille raikkaamman sekä selkeämmän käyttökokemuksen. Koko kaupungin verkkosivu-uudistuksesta vastannut viestintäsuunnittelija Ville Titoff kertoo, että jo valmistuneen verkkosivun osalta kaupunki on saanut positiivista palautetta etenkin sivuston rakenteen ja visuaalisen ilmeen uudistuksesta: 

– Kuopio näyttää ja tuntuu nyt raikkaalta ja sellaiselta kuin se oikeasti onkin – kehittyvä ja mukava paikka elää!

Siirron myötä Kuopion Seinän saavutettavuus myös paranee merkittävästi, ja uudistuksen jälkeen sitä voivat käyttää paremmin muun muassa verkkolukijaa tarvitsevat kuopiolaiset. Kuopion kaupungin palvelumuotoilija Irma Savolainen kertoo, että uudistus myös selkeyttää Seinän käyttöä, koska palvelu alkaa seuraamaan Kuopion pääsivuston toimintalogiikkaa: 

– Kaikilla digipalveluilla on hieman omanlaisensa toimintalogiikka. Moni meistä on saattanut vaikkapa miettiä, miksi yhdessä palvelussa linkki aukeaa kuvasta painamalla ja toisessa otsikkoa painamalla.  Nyt Kuopion Seinä liitetään osaksi pääsivuston toimintalogiikkaa, jolloin koko sivusto toimii samalla tavalla ja aiheuttaa vähemmän ihmettelyä uusille käyttäjille.

Kuopion Seinä vahvistaa kaupungin roolia kuntalaisten oman toiminnan mahdollistajana. Savolainen kertoo, että yksinään kaupungin työntekijät eivät voisi tuottaa yhtä runsasta ja monipuolista tapahtumien kirjoa: 

“Seinän tapahtumissa näkyy koko kuopiolaisuuden kirjo, eikä kukaan meistä työntekijöistä ole niin kekseliäs, että pystyisi vastaavaa määrää ja laatua tuottamaan! On ihanaa, kun kaupunki voi tarjota kuopiolaisille paikan kertoa heidän omista tapahtumistaan.”

Irma Savolainen, palvelumuotoilija 

Koko kaupungin uudistunut verkkosivusto on nyt vähän reilun vuoden ikäinen, ja sitä kehitetään jatkuvasti. Viestintäsuunnittelija Titoff kertoo, että jatkossa kehitys tulee keskittymään etenkin sisältöjen muotoiluun ja selkokielisyyteen. 

——

Kuopion seinä löytyy jatkossakin tutusta osoitteesta www.kuopionseina.fi. Kysymyksiä Seinään liittyen voi suunnata osoitteeseen seina@kuopio.fi  

Seinän siirryttyä uudelle alustalle rekisteröityneiden käyttäjien vanhat käyttäjätilit ovat lakanneet toimimasta. Käynnissä olevat ja tulevat tapahtumat siirtyivät kuitenkin uudelle alustalle. Kaikki halukkaat käyttäjät voivat tehdä alustalle uuden käyttäjätilin. Vanhalle Seinälle rekisteröityneet käyttäjät ovat saaneet uuden alustan julkaisusta tiedoksi sähköpostin. Viestissä on mukana linkki ja ohjeet uuden käyttäjätilin luomiseen.