Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 24.6.2024

Kuopion väestö, työpaikat ja asuminen – asumisen rakentamisen eteneminen ja käyttöönotettavat alueet vuosina 2025–2029

Kuopion väestöä, työpaikkoja sekä asumista koskevat lähtötiedot on koottu tulevan vuoden talousarvion laadintaa varten. Lähtötietoja käytetään perusteena useamman vuoden käsittävälle toiminta- ja taloussuunnittelulle, palvelujen ja investointien suunnittelulle sekä kaavoitukselle.

Tänä vuonna tarkistuksia on tehty lähinnä asuntotuotannon tavoitteiden, etenemisen ja ohjelmoinnin osalta, jonka lisäksi myös kaupungin vuonna 2022 hyväksyttyä omaa väestösuunnitetta on korjattu jonkin verran. Näitä lähtötietoja tullaan tarkentamaan vielä asuntotuotannon ja palveluinvestointien osalta ensi syksynä vuodelle 2025 hyväksyttävän talousarvion/toiminta- ja taloussuunnitelman (20252028) yhteydessä.

Kuopion virallinen väkiluku oli 124 021 henkilöä vuoden 2023 lopussa. Viime vuoden väestönkasvu oli 1427 henkilöä (+1,2 %), ja väestönkasvun suurentuminen perustui vahvaan tulomuuttoon ulkomailta.

Kuopion asuntorakentaminen jakaantuu tulevina vuosina hyvin monille alueille ja eri puolille kaupunkia. Tällä hetkellä asuntotuotantoa on käynnissä mm. Savilahdessa, Keskustassa, Saaristokaupungissa ja Hiltulanlahdessa.

Kuopion työpaikkakasvu on ollut hyvää: Vuosina 2020–2022 työpaikkojen määrä lisääntyi noin 2000 työpaikalla, jossa vuonna 2020 työpaikkamäärä väheni ja vuosina 2021–2022 lisääntyi. Vahvan työpaikkakasvun myötä yritystonttien määrä on vähentynyt merkittävästi ja tällä hetkellä niitä on kysyntään nähden riittämättömästi.

Lisää aiheesta voi lukea kokouksen esityslistalta ja sen liitteistä: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki (oncloudos.com)

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy Kuopion väestöä, työpaikkoja ja asumista koskevat lähtötiedot ja asuntotuotannon ohjelmoinnin ja etenemisen muutokset käytettäväksi talousarvion valmistelun ja muun suunnittelun pohjana.​

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kuopion kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2024–2028

Kuopion kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 20242028 on käsitelty kaupunkirakennelautakunnassa 12.6.2024.

Kuopion kaupunki on valmistellut ympäristönsuojelulain 151 §:n mukaisen, EU:n ympäristömeludirektiivin tarkoittaman meluntorjunnan toimintasuunnitelman vuosille 20242028. Toimintasuunnitelman valmistelua varten on vuosina 20212022 tehty ympäristönsuojelulain 151 §:n ja valtioneuvoston asetuksen edellyttämät selvitykset vallitsevasta melutilanteesta ja melulle altistumisesta. Valmistuneet selvitykset ovat

  • Kuopion kaupungin EU-meluselvitys 2022
  • Kuopion meluselvitys kansallisilla tunnusluvuilla vuosille 2021 ja 2035
  • Keskeisen kaupunkialueen hiljaisten alueiden kartoitus

Toimintasuunnitelma on ollut nähtävillä 8.5.7.6.2024 mahdollisia mielipiteitä ja muistutuksia varten ja suunnitelmasta on pyydetty lausunnot Pohjois-Savon ELY-keskukselta, Liikenne- ja viestintävirastolta ja Finavialta.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy Kuopion kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelman 20242028 ohjeellisena huomioitavaksi jatkosuunnittelussa.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.


Ostotarjous Canelco Oy:n osakkeista

Kuopion kaupunki omistaa 149.165 kpl Canelco Oy:n osakkeita. Osakemäärä vastaa 3,21 % Canelco Oy:n osakekannasta.

Omistus on peräisin 1990-luvulta tehdystä sijoituksesta Savon Teknia Oy:ön, joka erinäisten yritysjärjestelyjen seurauksena muuttui Itä-Suomen Rahasto Oy:ksi ja myöhemmin Canelco Oy:ksi.

Canelco Oy:n julkiset omistajat ovat indikoineet yhtiön suuntaan, että omistus Canelco Oy:ssä ei välttämättä ole enää perusteltua. Suurimman omistajan Canelco Invest Oy:n intressinä on, että yhtiöllä olisi pitkäjänteisiä, yhtiön kehittämiseen sitoutuneita omistajia, mihin perustuen Canelco Invest Oy on tehnyt Canelco Oy:n julkisille omistajille indikatiivisen ostotarjouksen Canelco Oy:n osakkeista.

Ostotarjous on voimassa 31.5.2024 ja sen lopullinen hyväksyntä edellyttää ostajatahon hallituksen hyväksynnän.

Osakeomistuksen lisäksi kaupungilla on Canelco Oy:ltä noin 0,5 miljoonan euron lainasaatava, joka erääntyy 31.12.2024.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se

1) päättää, ettei Kuopion kaupunki hyväksy Canelco Invest Oy:n tekemää ostotarjousta Canelco Oy:n osakkeista. Kuopion kaupunki voi edelleen käydä neuvotteluja osakkeiden myynnistä, mahdollinen esitys tuodaan erikseen päätöksentekoon.

2) selvyyden vuoksi toteaa, että lainasopimus Canelco Oy:n kanssa päättyy sopimuksen ja siihen aiemmin tehtyjen muutosten mukaisesti siten, että lainasaaminen erääntyy maksettavaksi 31.12.2024.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Vastine oikaisuvaatimukseen, suunnittelutarveratkaisu / Kiinteistö Oy Hepomäki / Hiltulanlahti 297-411-5-306 määräala

Yleiskaavapäällikön viranhaltijapäätöksestä lupa- ja ilmoitusasiat § 15 / 2024 on jätetty yksi oikaisuvaatimus. Kyseessä on Kiinteistö Oy Hepomäelle Hiltulanlahteen kiinteistölle 297-411-5-306 (Kaatopaikantie) tehty myönteinen päätös suunnittelutarveratkaisusta kiertotaloutta palvelevan toimitilakokonaisuuden rakentamiseksi.

Oikaisuvaatimuksen jättäjä vaatii yleiskaavapäällikön myönteisen lupapäätöksen kumoamista oikaisuvaatimuksesta tarkemmin ilmenevillä perusteilla.

Yleiskaavapäällikön tekemä myönteinen lupapäätös perustuu siihen, että hakijan tekemä hakemus täyttää maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyn suunnittelutarveratkaisun edellytykset. Suunnittelutarveratkaisun yhteydessä on laadittu tarvittavat selvitykset hankkeen soveltumisesta yleiskaavassa osoitettuun käyttötarkoitukseen. Selvitysten avulla on arvioitu hankkeen vaikutukset riittävällä tasolla.

Yleiskaavapäällikön 26.4.2024, 15§/2024 antama suunnittelutarveratkaisu on kaikilta oikaisuvaatimuksessa osoitetuilta kohdiltaan voimassa olevan lainsäädännön mukainen, eikä päätöksen kumoamiseen näin ollen ole syytä.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hylkää tehdyn oikaisuvaatimuksen ja pysyttää voimassa yleiskaavapäällikön 26.4.2024 §15 tekemän myönteisen päätöksen suunnittelutarveratkaisusta kiertotalousaluetta palvelevan toimitilakokonaisuuden rakentamiseksi kiinteistölle 297-411-5-306 (Kaatopaikantie).

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Vastaus aloitteeseen / Yli 65-vuotiaille eläkeläisille ilmainen kuntosalin käyttö

Kuopion eläkeläisjärjestöjen yhteistoimikunta on tehnyt esityslistan liitteenä olevan aloitteen Kuopion kaupunginhallitukselle 24.4.2024 yli 65-vuotiaiden eläkeläisten ilmaisesta kuntosalin käytöstä. Liite löytyy kokonaisuudessaan esityslistalta: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki (oncloudos.com)

Vastauksessa todetaan mm. seuraavaa:

Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella on eläkeläisten hyvinvointiranneke -tuote, joka oikeuttaa rajattomaan kaupungin kuntosalien (Kuntolaakso, Kuopio-halli, Lippumäen uimahalli, toimintakeskukset) ja uimahallien käyttöön hintaan 6 kk 47,50 € / 12 kk 83 €. Lisäksi kertahankintana tulee rannekkeen hinta 7,90 €. Eläkeläisten hyvinvointiranneke on tarkoitettu kaikille eläkepäätöksen saaneille henkilöille (ml. vanhuuseläkeläiset, työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkeläiset) sekä 65 vuotta täyttäneille henkilöille.

Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 20.5.2024 23 § talouden tasapainotusohjelman vuosille 2024–2027. Yhtenä hyväksyttynä kohtana oli, että kasvatetaan kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tulotavoitetta sekä asiakasmäärää kasvattaen, että maksuja korottaen.  

Kuopion kaupunginvaltuuston 20.5.2024 hyväksymän talouden tasapainotusohjelman mukaisesti on haasteellista mahdollistaa yhden käyttäjäryhmän ilmainen palveluiden käyttö nostamatta muiden käyttäjäryhmien käyttömaksuja voimakkaasti.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan antaman vastauksen Kuopion eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunnan aloitteeseen ja toteaa, että aloite ei johda toimenpiteisiin.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kasvatus- ja koulutuspoliittisen ohjelman päivitys valtuuston päätettäväksi

Vihreä valtuustoryhmä 17 allekirjoittajan myötä on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa he esittävät, että kasvatus- ja koulutuspoliittinen ohjelma päivitetään valtuustotason poliittiseksi ohjelmaksi.

Kuopion kaupungilla on strategiansa mukaisesti koko kaupunkia koskevia strategisia ohjelmia liittyen esimerkiksi hyvinvointiin, ilmasto- ja resurssiviisauteen, elinvoimaan ja kaupungin kasvuun. Kasvatus- ja koulutuspoliittinen ohjelma ei ole kaupungin strateginen asiakirja, vaan se on kasvun ja oppimisen palveluihin liittyvä toimenpide- ja toimintaohjelma. Vastaavanlainen ohjelma kaupungissa on muun muassa Ympäristönsuojelun toimintaohjelma.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena valtuustoaloitteeseen, että

1. valmistellaan strategisen tason kasvatus- ja koulutuspoliittinen ohjelma uuden valtuuston hyväksyttäväksi

2. ohjelman toimivaltakirjaus huomioidaan hallintosäännön päivityksen yhteydessä.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kuopion maaseutuohjelman 20222030 toteutumisen seuranta

Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopion maaseutuohjelman 2022–2030 kokouksessaan 16.5.2022. Maaseutuohjelman 1. seuranta toteutettiin toukokuussa 2023, jolloin ohjelman toteutus oli monelta osin vielä alkumetreillä.

Maaseudun kehitys on viime vuosina ollut jonkin verran positiivisempaa kuin mitä se oli 2010-luvulla. Edelleen osa maaseutualueista on väestömäärältään kasvavia ja osa väheneviä. Viime vuosien positiivinen muuttoliike ei ole muuttanut väestökehityksen kokonaiskuvaa, mutta väestön väheneminen maaseutualueilla on selvästi hidastunut, mikä on positiivista. 

Maaseudun merkitys huoltovarmuuden (elintarviketuotanto, energiaomavaraisuus) näkökulmasta on noussut uuteen valoon Venäjän Ukrainaan kohdistaneen hyökkäyssodan myötä. Koronan myötä etä- ja monipaikkainen työskentely lisääntyi merkittävästi ja sen ansiosta pitkään jatkunut maaseutualueiden väestön väheneminen hidastui tai väestömäärät kääntyivät paikoin jopa kasvu-uralle. Yleinen käsitys kuitenkin on se, että kaupungistuminen tulee jatkumaan, mutta ei sillä voimakkuudella kuin mitä se aiemmin oli.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kaupunginhallituksen esityslistan sähköinen jakelu kaupunginhallituksen jäsenille ja varajäsenille

Kuopion kaupungilla on käytössään Cloud Meeting -sähköinen kokouspalvelu sovellus, jonne julkaistaan kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat.

Sähköinen kokouspalvelu mahdollistaa paperittoman toiminnan, mikä nopeuttaa esityslistojen toimittamista sekä säästää painatus- ja postikuluissa. Kaupunginhallituksen osalta säästö painatus- ja logistiikkakustannuksissa olisi noin 18.000 euroa vuodessa. Paperittomuus tukee myös kaupungin ympäristötavoitteita sekä tasapainottaa kaupungin taloustilannetta.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättää, että

1. esityslistojen paperisesta jakelusta luovutaan eikä kaupunginhallituksen jäsenille ja varajäsenille jaeta elokuun alusta 2024 paperisia esityslistoja, liitteitä tai oheismateriaaleja ja

2. esityslistat liitteineen ja oheismateriaaleineen julkaistaan Cloud Meeting -sähköinen kokouspalvelu sovellukseen.

Vs. kaupunginjohtaja Kyllönen muutti esitystä siten, että kohdan 2. päätöksestä poistetaan sana ainoastaan.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kaupunginhallituksen kokouslistat liitteineen ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki (oncloudos.com)