Jättipalsamia torjutaan taas mobiilipelin avulla
Kuopiolaiset voivat taas tienata rahaa tililleen torjumalla löytämiään jättipalsamiesiintymiä. Jättipalsamin torjuntatempaus toteutetaan viime vuoden tapaan Crowdsorsa-mobiilipelillä.
Kuopion joukkoistettu jättipalsamitorjunta käynnistyy maanantaina 24. kesäkuuta, kun jättipalsamit aloittelevat kukintaansa ja ovat helposti tunnistettavissa. Torjuntatehtävä on avoin kaikille ja vaatii ainoastaan Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen. Sovelluksesta löytyy kaikki tarvittavat ohjeet osallistumiseen.
Tänä vuonna pelialueeseen on valittu mukaan Puijoa ympäröivät alueet moottoritien länsipuolelta, Neulamäen ja Neulaniemen alueet, Huuhanmäen alue, Levänen, Rauhalahti, Rasinmäki, Jynkkä, Jynkänniemi, Petonen, Pirttiniemi ja Saaristokaupunki. Pelialuetta on supistettu viime vuodesta, jotta mukaan valitut alueet saataisiin huolella torjuttua. Alueiden valinnassa on painotettu luontoarvoja ja sitä, että jättipalsamiesiintymät alueella ovat vielä sen kokoisia, että niitä on mahdollista käsityönä torjua. Tarkan pelialueen rajauksen näkee sovelluksesta.
– Peliin osallistutaan poistamalla kartalle jo merkittyjä jättipalsamiesiintymiä. Myös uusien esiintymien lisääminen on mahdollista pelialueella. Kohteet kuvataan ennen ja jälkeen torjunnan, ja lopuksi videot ladataan Crowdsorsan tarkistettavaksi. Kun videot on hyväksytty, voi palkkion pyytää virtuaalilompakosta omalle pankkitililleen, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.
Pelin automaattisesti laskema torjuntapalkkio perustuu esiintymän pinta-alaan ja tiheyteen. Torjuntatehtävä pysyy käynnissä niin kauan kuin palkkiobudjettia riittää, ja sen edistymistä voi seurata Crowdsorsa-sovelluksesta. Ensimmäisen torjuntakerran kohteet ovat auki enintään neljä viikkoa. Tämän jälkeen vielä torjumatta jääneet kohteet suljetaan ja torjunnoissa keskitytään jo kertaalleen torjuttujen kohteiden uusintatorjuntoihin, jotta esiintymien viimeisetkin haitalliset vieraskasvit saadaan tehokkaasti poistettua. Kaikki torjuntatempauksessa mukana olevat kohteet pyritään torjumaan kahteen kertaan.
– Kuopion kaupunki osallistui viime vuonna Crowdsorsan pelilliseen jättipalsamin torjuntaan. Saimme hyviä kokemuksia kartoitustehtävästä, jossa osallistujat löysivät lähes 800 uutta jättipalsamiesiintymää. Tänä vuonna keskitymme viime vuonna löydettyjen esiintymien torjuntaan ja toivomme, että ihmiset innostuisivat joukolla torjumaan jättipalsamia, toteaa Kuopion kaupungin ympäristönsuojelusuunnittelija Anniina Le Tortorec.
Näin helposti osallistut
- Lataa ilmainen Crowdsorsa-mobiilipeli puhelimeesi ja luo itsellesi käyttäjätunnus.
- Avaa tehtävistä Kuopion jättipalsamitorjunta ja tutustu huolellisesti sen ohjeistukseen.
- Kun tehtävä käynnistyy 24.6. klo 9, lähde etsimään ja torjumaan jättipalsameja. Esiintymät videoidaan sovelluksella sekä ennen että jälkeen torjunnan.
- Lataa videot Crowdsorsan tarkistettavaksi.
- Kun videot on hyväksytty, voit pyytää niistä palkkion pankkitilillesi.
Mikäli tarvitset apua tai lisätietoa tehtävään liittyen, voit olla yhteydessä Crowdsorsaan sovelluksen kautta.
Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia haitallisia vieraslajeja torjutaan tänä kesänä Crowdsorsan avulla jo yli 30 kunnassa ympäri Suomea, Ruotsia ja Iso-Britanniaa. Palkkioita peliin osallistuville on luvassa yhteensä jopa 100 000 euroa.
Crowdsorsa on tamperelainen startup-yritys, jonka konsepti on otettu käyttöön jo neljässä maassa. Crowdsorsa-mobiilipeli on kehitetty datankeruun ja mikrotöiden joukkoistamiseksi kuntalaisille. Pelillä on kartoitettu ennätysvauhtia muun muassa katuja, pyöräteitä, kaivonkansia ja puistonpenkkejä.