TAITE-työnhakuvalmennus, koska me kaikki tarvitsemme kykyjemme ja voimavarojemme mukaista työtä, ja yhteiskunta mahdollisimman monen työpanosta.

Valmentajat hymyilevät kameralle palaverihuoneessa.
Valmentajat Päivi Kuikka ja Kalle Mertanen.

Toteutimme huhtikuussa Taite-ryhmätyönhakuvalmennuksen osana Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeen Työkykyohjelmaa. Valmennuksen tavoitteena on kohentaa työikäisten työttömien työnhakutaitoja ja tukea heitä työllistymiseen liittyvien vaikeuksien kohtaamisessa. Valmennuksessa osallistujien työnhakukyvykkyyttä tuetaan vahvistamalla heidän henkistä hyvinvointiaan, itseluottamusta ja itseohjautuvuutta – kokemusta aktiivisesta toimijuudesta työttömyydestä huolimatta.

Elämyksellinen Taite-ryhmätyöhönvalmennus

Taite-valmennus on Työterveyslaitoksen ja Kansaneläkelaitoksen yhteistyössä kehittämä ohjattuun vertaisoppimiseen perustuva työhönvalmennus, jonka juuret ovat vuodelta 1996 Michiganin yliopiston Institute for Social Research-preventiotutkimuskeskuksen JOBS©-ohjelmassa. Valmennus on päivitetty Työterveyslaitoksella vastaamaan 2020-luvun työnhaun tarpeita. Ohjatussa vertaisoppimiseen perustuvassa valmennuksessa käsitellään tutkimuspohjaisesti kehitettyjä työnhakuun liittyviä oppimissisältöjä valmennukseen osallistuvien keskinäisten keskusteluiden ja oivallusten kautta. Valmennus soveltuu kaikille työttömille ikään, koulutusalaan ja -tasoon katsomatta. Tärkeintä on, että osallistuja on itse motivoitunut kehittämään työnhakutaitojaan ja sitoutuu valmennukseen.

Valmennuksen toimintamallin mukaisesti meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueen Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeen Työkykyohjelman laajentamisen yhteydessä toteutetun Taite-valmennuksen valmentajatyöparina toimi eri organisaatiossa työskentelevät ammattilaiset. Valmentajatyöparina toimivat Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeen Työkyvyn tuen osa-alueeseen kuuluvan Laatuperusteisen työhönvalmennuksen kehittäjä-työhönvalmentaja Päivi Kuikka ja Kuopion kaupungin työllisyyspalvelukoordinaattori Kalle Mertanen. Valmennus toteutettiin yhteistyössä Elävä säätiön kanssa säätiön Kuopion toimipisteen koulutustiloissa. Toimintamallin mukaisesti valmennusryhmä kokoontui viitenä peräkkäisenä arkipäivänä, aina neljäksi tunniksi kerrallaan. Suositeltavan ryhmäkoon (6–15 osallistujaa) mukaisesti valmennukseen osallistui yhdeksän motivoitunutta työnhakijaa.

“Hyviä vinkkejä, vertaistukea ja uutta näkökulmaa, eikä noi kouluttajatkaan ihan *** ole.”

-osallistuja

Valmentajatyöparin Päivi Kuikan ja Kalle Mertasen sekä ajatuksiaan jakavan osallistujan (yllä oleva sitaatti) mukaan Taite-valmennuksen erityinen ansio on vertaistuki ja työnhaun tarkastelu työnantajan näkökulmasta. Valmennuksen elämyksellisyys toteutuu ryhmä- ja paritehtävissä, joissa osallistujat ottavat vuoroin työnantajan, vuoroin työnhakijan roolin ja harjoittelevat muun muassa sitä, miten luovia haastavissa työhaastattelutilanteissa.

Valmennukseen osallistujat opettelevat tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan, vahvuuksiaan ja onnistumisiaan työelämässä käytännön esimerkein ryhmä-, pari- ja yksilötehtävien avulla. Omaa osaamista ja onnistumisia työelämässä opetellaan tunnistamaan ja sanoittamaan itselle sekä työnantajalle muun muassa pohtimalla millaisia arjessa, harrastuksissa ja ihmissuhteissa karttuneita taitoja itsellä on, miten niitä voi hyödyntää työelämässä ja millaisissa työtehtävissä niistä olisi eniten hyötyä. Lisäksi osallistujat tutkivat omia voimavarojaan, mikä auttaa heitä asettamaan itselleen realistisia tavoitteita. Valmentajien lisäksi osallistujien tukena on konkreettisia tehtäviä sisältävä ”Taite-valmennus – Osallistujan työkirja”. Työkirja on käytännönläheinen työväline ja kanssakulkija työnhakutaitojen ja työnhakukyvykkyyden ylläpitämiseen myös valmennuksen päätyttyä.

Toisena Taite-valmentajana toiminut Kuopion kaupungin työllisyyspalvelukoordinaattori Kalle Mertanen kokee, että valmennuksen ehdoton ansio on avoin keskustelu työkyvystä ja työnhaun haasteista, sillä ko. asioita yhdessä pohtimalla osallistuja saa mahdollisuuden tulla aiempaa tietoisemmaksi työkyvystään. Tietoisuus omasta työkyvystä auttaa realististen työllistymistavoitteiden asettamisessa. Työnhaun haasteista puhuminen taasen tekee näkyväksi sen, että työnhaku vaatii monenlaisia voimavaroja. Työnhaussa kohdatuista haasteista puhuminen antaa puolestaan mahdollisuuden aitoon kahdensuuntaiseen vertaistukeen.

Mertasen mukaan toimintamalliin voisi sisällyttää työnantajavierailuja, sillä ne lisäisivät valmennuksen konkreettisuutta ja työelämälähtöisyyttä. Valmentajan näkökulmasta hän kokee myönteisenä mahdollisuuden oman toiminnan reflektointiin. Mertanen näkee, että Taite-valmennuksen menetelmiä voisi hyödyntää myös kuntouttavassa työtoiminnassa ja työvoimaviranomaisen lakisääteisissä työhönvalmennuksissa (JTYP laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta). Yhtenä tausta-ajatuksena valmennuksen pilotoinnissa onkin jalkauttaa toimintamalli työllisyyden tukemisen työvälineeksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle.

Taite-valmennus pähkinänkuoressa

Taite-valmennus (JOBS©) on työttömille suunnattu, tutkitusti vaikuttava vertaisryhmämenetelmä, jolla vahvistetaan työnhakutaitoja, tuetaan mielen hyvinvointia ja parannetaan mahdollisuuksia työllistyä. Työterveyslaitos kouluttaa ohjaajia Taite-valmennuksen osaajiksi ja toteuttajiksi osana Työkykyohjelman laajennuksen (RRP) kansallisen kehittämisen toimintaa vuosina 2023–2024. Työkykyohjelman laajennus on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.

Kirjoittaja Ninja Vepsäläinen työskentelee Pohjois-Savon hyvinvointialueella Suomen kestävää kasvua ohjelmaa toteutettavassa Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeen Työkyvyn tuen tiimissä vastuukehittäjä-projektikoordinaattorina.

Lisätietoja
Ninja Vepsäläinen, p. 044 461 0366, ninja.vepsalainen@pshyvinvointialue.fi