Hyvinvointi Kuopiossa on monen asian summa
Kuopio – Hyvän elämän pääkaupunki
Hyvinvointi ja kasvu nivoutuvat Kuopiossa arjen rikkauteen ja turvalliseen elinympäristöön. Yksinkertaisimmillaan hyvinvointi on arjen sujumista: toimeentuloa, terveyttä, läheisiä ihmisiä ja mielekästä tekemistä. Hyvän arjen arvon ovat Kuopiosta löytäneet muun muassa lapsiperheet.
Kuopio haluaa olla hyvän elämän pääkaupunki. Arvokkainta pääomaa ovat hyvinvoivat kaupunkilaiset, joten hyvinvointi heijastuu kaikkeen toimintaan ja päätöksentekoon. Kun he saavat elää lähellä luontoa, harrastaa ja käydä koulua, he voivat hyvin ja ovat onnellisia.
– Arki on hyvää, kun ihmisellä on mielekästä tekemistä ja riittävä toimeentulo. Tärkeitä ovat myös perhe tai muu yhteisö, johon ihminen kuuluu, sekä puhdas ja liikkumaan houkutteleva ympäristö, kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja sanoo.
Kaupungin rooli on tehdä hyvä arki ja hyvinvointi mahdolliseksi. Kaupunki katsoo hyvinvointia toimintaympäristön kehittämisen kautta ja kannustaa asukkaita monin tavoin myös aktiivisuuteen ja osallistumiseen.
– Jokainen kaupunkilainen rakentaa osaltaan hyvinvointia ja osallistuu Kuopion tarinan kirjoittamiseen. Kaupunki luo alustan kaupunkilaisten hyvinvoinnille, mielekkäälle tekemiselle ja positiivisille kokemuksille, hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen summaa.
Elämyksiä ja yhteisöllisyyttä
Mielekkäällä vapaa-ajalla ja yhteisöllisyydellä on iso merkitys hyvinvoinnin rakentumisessa. Kuopio investoi monipuolisiin vapaa-ajan tiloihin, joiden suunnitteluun ovat osallistuneet myös käyttäjät.
Kuopion kaupungin museon ja kirjaston uudistaminen tiedon ja tarinoiden kortteliksi on keskeinen hanke. Ydinkeskustaan valmistuvasta korttelista muotoutuu kaupunkilaisten kohtaamispaikka ja tiedonhankinnan keskipiste. Avoimissa, yhteisöllisissä tiloissa on mahdollista järjestää elämyksellistä toimintaa esimerkiksi lapsille ja lapsiperheille.
– Korttelissa voidaan tuottaa elämyksiä, joiden avulla ihmiset voivat oppia ymmärtämään kulttuuriperintöämme, elinympäristöämme ja pohjoissavolaista identiteettiä, museolehtori Sanna Reinikainen kuvaa.
Liikuntapuolella kaupunki on investoinut liikuntakeskuksiin. Keskustan kupeeseen valmistuu Kuntolaakso, johon sijoittuvat uusi uimahalli ja peruskorjattu jäähalli. Rakennuksessa tullaan käyttämään edistyksellistä tekniikkaa: jäähallissa on hiilidioksidijäähdytys, josta syntyvä lämpö lämmittää uimahallia. Muita merkittäviä hankkeita ovat Savilahti ja Lippumäki.
– Isoja liikuntakeskuksia tukee lähiliikuntaverkosto, jonka kehittäminen on meille tärkeää. Kuopiossa pääsee liikkeelle läheltä kotia, koska lähimaastossa on lähiliikuntapaikkoja, leikkipuistoja ja kuntoilureittejä, Janne Hentunen toteaa.
Paras paikka lapsille
Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus ovat tärkeä lasten hyvinvoinnin elementti. Koulupolku sitoo lapset yhteisöönsä, asuinympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan.
Pienimmille lapsille päiväkoti tai koulu on turvallinen paikka päivällä, kun vanhemmat ovat töissä. Lapset oppivat tietoja ja taitoja sekä luovat kaverisuhteita ikäisiinsä. Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus luovat lujan pohjan hyvinvoinnille myöhemmässä elämässä.
– Koulupolku, joka lähtee varhaiskasvatuksesta ja jatkuu perusopetuksen jälkeen lukioon tai ammatilliseen koulutukseen, luo hyvinvoinnin pohjan koko elämänkaarelle, sanoo opetusjohtaja Leena Auvinen.
Kuopiossa, niin kuin koko Suomessa, kaikilla lapsilla on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua opetukseen.
Myös ulkomailta muuttavilla lapsilla on aina oikeus käydä koulua. Pysyvästi seudulle muuttavien perheiden lapset aloittavat koulupolkunsa valmistavasta opetuksesta, jossa opiskellaan muun muassa suomen kieltä ja kulttuuria, ja siirtyvät sitten opiskelemaan lähikouluunsa. Lyhyemmän aikaa Kuopiossa asuvat lapset saavat opiskella opetusryhmässä, jonka kieliä ovat suomi ja englanti.
– Lapset kokevat koulupäivät mielekkäänä ja turvallisena. Ylipäänsäkin Kuopio on turvallinen asuinympäristö, jossa lapset voivat liikkua vapaasti ja luonto on lähellä, Auvinen toteaa.
Artikkeli kirjoitettu Kuopio By Nature -lehteen – Tutustu tästä!
Lue Kuopio by Naturen verkkolehdet (Issuu.com)